Talvi tuli

Fiinun koulujutut on lähteneet luistamaan hyvin. Ihan alussa opettaja ilmaisi huolensa kun Fiinu ei riimittele eikä osaa kirjaimia. Meillä oli palaveri opettajan kanssa aiheesta ja opettaja kertoi ettei ole enää huolissaan. Hän ymmärtää että Fiinu vieraskielisenä ei vielä täysin englantia puhu eikä ymmärrä. Fiinu puhuu jo opettajalle sekä kotona lauseita. Hän ymmärtää hyvin tehtävänannot, myös matematiikassa. Nyt parina viime kertana hän on saanut jo täydet pisteet matematiikan testeistä. Tämä äiti saakin monesti matematiikan tehtävänantoja lukiessaan miettiä että mitähän ihmettä tässä oikeen pitää tehdä. Ja jo tässä vaiheessa hänellä on alkanut olla sanoja mitä en itse olisi tiennyt. Fiinu on myös todella lyhyessä ajassa kehittynyt lukemisessa. Ennen koulun alkua hän ei lukenut yhtään ja nyt jo osaa melkoisen hyvin. Vaikka esimerkiksi sana valtameri kuulostaa kovin amerikkalaisesti lausutulta kun hän sen kirjasta lukee. Hän myös löytää todella hyvin kirjaimia sanoista joita hänelle lausutaan ja kirjoittaa nekin melkeinpä oikein. Ensin kun hän on oppinut lukemaan täysin englanniksi alan opettamaan itse suomeksi lukemista. Muutenpa raukka taitaa mennä sekaisin kirjaimissa.

Koulussa on kerennyt tähän mennessä olla jo paloharjoituksia jolloin juostaan ulos ja takit ja tavarat jätetään luokkaan. Fiinukin tietää mitä tehdään silloin ja miksi, sekä kokoontumispaikan ulkona ja mistä ovesta sinne poistutaan. Heillä on ollut myös opastusta mitä tehdään kun tornado tulee, eli opettaja vie lapset turvalliseen paikkaan lattialle makaamaan kädet niskan ja pään suojana ja lapsia kehotetaan noudattamaan opettajan ohjeita. Sekä tietenkin varasuunnitelman harjoittelua kouluampumisen tai muun ulkopuolisen tunkeutujan varalta. Tällöin opettaja lukitsee luokan oven, ohjaa lapset pöytien taakse ja käskee olla "very quiet" kuten Fiinu kertoi meille. Tämän jälkeen odotellaan niin kauan kunnes paikalle tulee poliisit koirien kanssa, he käyvät avaamassa jokaisen luokan ovet ja sen jälkeen poistutaan ulos. Koululta on tullut ainoastaan ilmoitus että harjoitus on tehty ilman mitään yksityiskohtia, joten Fiinun kertomuksen pohjalta lähinnä tässä kirjoittelen näitä. Tänään tuli sähköposti koululta mahdollisesta lastenahdistelijasta (ilmoitus oli mennyt poliisille saakka nimikkeellä epäilyttävä ajoneuvo). Kyse oli siis siitä, mikäli oikein ymmärsin, että joku mies oli autosta huiskuttanut bussia odottamassa olleelle kuusivuotiaalle tytölle. Okei. Pitääpä olla huiskuttelematta vieraille lapsille ettei leimaannu lastenahdistelijaksi. Hyvähän se on että ollaan varovaisia asian suhteen toisaalta. Onhan niitä kaikenmoista ihmisiä olemassa.

Fiinu on alkanut kulkea koulusta kotiin bussin kyydillä. Tämä siksi, koska se on helpompaa, ei tarvitse enää odotella koululla parent pick up -jonossa. Eikä tarvitse lyhyen matkan takia alkaa autolla ajelemaan. Käydään vain Bellan kanssa tienposkesta hakemassa Fiinu kun bussi saapuu. Me tietystikin kävellään, koska matkaa on noin sata metriä. Ja me ollaankin ainoat kävelijät. Risteys on täynnä autoja kun tulen hakemaan Fiinua, jopa vaarallisen täynnä. Siellä mammat tööttäilevät toisilleen kun ollaan tukittu risteys. Yksi äiti kerran yllätti positiivisesti ja tuli kävellen hakemaan lastaan. Kysyin syytä tällaiseen outoon käytökseen niin vastaus oli että auto ei käynnistynyt niin kovalla pakkasella (-12 celsiusastetta). Kyllä. Ja eräs äiti vie lapsensa autolla kouluun näin talvella, koska ulkona on niin kylmä ettei siellä viitsi olla. Yksi sana tuli mieleen: kermaperseet. Minä hain Fiinun lumimyrskyssäkin kävellen ja tällä kerralla tuossa sadan metrin kotimatkalla meille tarjottiin kyytiä KOLME kertaa ja mun tempaukseni kauheutta korosti vielä huolestuneen näköiset ilmeet ja kysymys "are you sure?". Joten tempaisin Fiinun syliini ja sanoin merkitsevästi "I am sure, but thank you". Toinen hirveys mitä tämä hirviöäiti tekee on se, että nukutan Bellan rattaisiin. Ai kauhea. "You still do that?!" Ja muita kauhistuneita huokauksia ja hymähtelyitä kuulee aika paljon. Jotkut hymyilevät kohteliaasti mutta sivusilmällä vilkaisevat nukkuvaa lastani eikä hymykään enää ole aidoimmasta päästä. "Hänkö nukkuu riippumatta siitä kuin kylmä on?", joo, ei niillä lapsilla kylmä tule kun osaa pukea oikein. En ole viitsinyt järkyttää ihmisiä kertomalla että vastasyntyneet vauvatkin nukkuu Suomessa ulkona ihan yksin parikin tuntia.

Meillä oli Halloweenkin tässä välissä ja tytöt kävivät karkkikierroksella. Saatiin isot kasat karkkia. Tarkoituksena oli käydä vain parilla naapurilla, mutta naapureiden lapset saivat houkuteltua meidätkin mukaan kierrokselle tavoitteena kiertää kaikki noin 200 asuntoa mitä tässä pihapiirissä on. Bellan kiinnostus loppui noin 50 asunnon jälkeen ja Fiinun kanssa kierrettiin melkein loppuun saakka, kunnes Fiinun prinsessakorkokengät alkoivat painaa ikävästi jalkoja. Onneksi, koska äiti oli jo aivan poikki, ja lämmintäkin oli 22 astetta vielä silloin, eli hiki meinasi tulla.

Meillä oli Suomen vieraitakin taas vaihteeksi tässä muutama viikko takaperin. He kävivät miehen kanssa jääkiekkopelissä. Käytiin outleteilla, ja osteluvimmahan siinä vierailla iski, kun kaikki on älyttömän halpaa. Sitä ei itse enää osaa niinkään innostua halpuudesta, koska ajattelen kaiken jo taaloina, harvoin enää muutan euroiksi summaa ennen ostamista. Ja nyt kun aiheeseen päästiin niin Black Fridayna käytiin hieman pyörähtämässä ostoskeskuksessa toteamassa että on porukkaa. Ostettiin muutamat vaatekappaleetkin kyllä että voi sanoa käyneensä ostelemassa vuoden kovimpana shoppailupäivänä. Nyt vain täytyisi saada kasaan joululahjat ennen ensi viikolla tulevaa Suomen reissua. Muutamia vielä uupuu. Vietetään joulu Suomessa ja tullaan takaisin uudenvuoden jälkeen. Vaikea uskoa, että reissu on jo niin lähellä.

Syksyn tuntua

Tännekkin on pikkuhiljaa tulossa syksy. Ilmat on kylmennyt ja tuuli yltynyt. Ulkona tarvitsee nykyään pukeutua muuhunkin kuin minihameeseen, tai ainakin laittaa sukkahousut alle. Fiinu on ollut koulussa jo yli kuukauden, hurjaa. Ja siellä on jo keretty pitää tenttejä lapsille. Kotitehtäviäkin sieltä kannetaan kotiin selkä vääränä, ja lisäksi vielä lisätehtävät. On opeteltu jo sekä isot että pienet kirjaimet ja lukemaan opetellaan ahkerasti. Matematiikkaakin on käyty läpi, muun muassa fewer, same as sekä more. Fiinu sai lisätehtäviä illoille kerrattavaksi, koska ei kuulemma osaa kirjaimia tarpeeksi. Mietin että no mitäs ihmettä, mutta sitten tajusin mistä on kyse L-kirjain on el, ei äl. Sama juttu muissakin kirjaimissa, voin kuvitella opettajan ilmeen kun kysyy S -kirjainta - ääs. Mitä kielenkäyttöä lapselta! No, joka tapauksessa, ollaan alettu käyttää kirjaimista ainoastaan englanninkielistä versiota niin ei lapsi raukka mene sekaisin. Ja opettaja ottikin jo takaisin kirjainten kertauslaput Fiinun kotitehtävistä kun huomasi että kyllähän neiti ne osaa. Tuntuu että noissa koulujutuissa on niin taivaallinen kiire osata ja oppia ja olla samassa pisteessä muiden koulujen kanssa valtakunnallisesti. Kun ottaa huomioon, että tyttö on opetellut oikeen tosissaan englantia vasta kuukauden niin odotukset kehitykselle ei oikeen täsmää nyt. Täytyisi osata täysin samat asiat kuin niiden lasten, joiden äidinkieli on englanti. Vaan eikai täällä nyt ymmärretä miltä tuntuu opetella vieras kieli, kun ei täällä suurin osa ihmisistä puhu kuin vain ja ainoastaan englantia. Juttelin naapurin kanssa tästä aiheesta eikä hänkään lapsilleen kotona englantia ole puhunut, eikä puhu. Minusta on ainakin siistimpää puhua suomea kuin englantia. Oma salakieli. Varsinkin kun Fiinu kuulee päivän aikana enemmän englantia kuin suomea. Minusta on ihmeellisen hyvin lapsi oppinut englantia. Hän osaa kertoa todella tarkasti mitä muut lapset on puhunut ja mitä opettaja on sanonut. Englanninkieliset tehtävänannotkin ymmärtää. On tullut jo sellaisiakin sanoja mitä en itse olisi tiennyt. Ihmeellistä.

Me ollaan täällä Bellan kanssa kotona myös viihdytty hyvin. Viime viikolla otettiin koko perheelle flunssarokotteet. Fiinu ei tälläkään kertaa edes säpsähtänyt ja Bella oikein hinkui rokotetta eikä hänkään edes säpsähtänyt, ja voitteko uskoa, nauroi ja hihkui onnessaan kun oli pistetty. Kyllä oli tippatätillä ihmettelemistä mistä näin reippaita lapsia oikein tulee. Me ollaan käyty Bellan kanssa musiikkileikkikoulussa kerran viikossa, jotain omaa pienemmällekin. Muuten leikitään vain tuossa omassa pihassa, Bella haluaa rapsutella kaikkien koiranulkoiluttajien lemmikkejä, ja he ovat mielissään kun tullaan jututtamaan. Naapurinsetä Michael sanoi arvanneensa että ollaan Suomesta, koska vain suomalaiset on aina ulkona. Täällä on kuulemma ollut paljon suomalaisia, tulevat ja menevät. Aika hauska.

Varattiin lennot Suomeen jouluksi. Lähdetään joulukuun 12. päivä lentelemään ja mennään aluksi Etelä-Suomeen viikoksi. 19.pvä lähdetään sitten Pohjois-Suomea kohti ja mummoloihin. Takaisin on määrä palata 2.1. Ollaan Etelä-Suomessa ensimmäinen viikko, koska mies on siellä töissä enkä halunnut jäädä hirveimmäksi eli ensimmäiseksi viikoksi ilman toista hoitajaa. Ja ehtii sitten nähdä Etelä-Suomen ystäviäkin. Joulu ollaan kuitenkin pohjoisessa. Eli eikun jouluostoksille vaan tästä kohtapuoliin. Käytiinkin jo ostamassa tytöille Halloween-asut. Tänä vuonna käydään oikeen trick or treatilläki, kun Fiinu siitä on jo puhunut. Nyt tuntee jo naapureitakin niin tietää missä käydä karkkia kinuamassa.

Musiikkileikkikoulun jälkeen sisäleikkipuistossa askartelemassa

Välillä saatetaan käydä lounaallakin ystävien kanssa ;)

Meidän arkea

Kuplia sisäleikkipuistossa

Fiinun koululla oli illalla discon tapainen tapahtuma

 

Harvest Festillä piti päästä poneilla ratsastamaan

Ja poseeraus

Omalta pihalta. Varmaankin meidän haravointivimman takia Club Houselle oli tullut sisälle kyltti että "Me haravoimme ettei teidän tarvitse!"

 

Kesäkiireitä

Meillä on nyt ollut niin kiireinen kesä, ettei oikeen ole ehtinyt edes istahtaa, saati sitten päivitellä blogia. Pitkä lista tekemistä odottaa jääkaapin ovessa, ja lisää tulee nopeammin kuin ehtii tehdä jo entisiä rästissä olevia. Ja kaiken sen päälle vielä banaanikärpäset on tehneet talon valloituksen ja niitä sitten metsästän ja liiskailen, kytiksellä vartoessa rullattu sanomalehti kourassa meneekin sitten mukavasti kaikki ylijäänyt vapaa-aika. Teenpä nyt tällaisen suht pitkän päivityksen, jossa kerron viimeisen kahden kuukauden tapahtumat pähkinänkuoressa.

Aloitetaanpa sitten aikajärjestyksessä. Elikkäs Paavo Nurmi maratoniin oli päästävä miehen osallistumaan kaverinsa kanssa. Paikka oli Hurley, tuolla pohjoisessa päin. Mentiin autolla, kuten täällä on tapana, kun tuo bensiini ei kalleimmasta päästä ole. Ajoaika yhteen suuntaan oli noin kuutisen tuntia. Yhdellä pysähdyksellä meni. Oltiin vuokrattu mökki kahdeksi yöksi ja lähdettiin perjantaina matkaan. Oltiinkin hyvissä ajoin ennen neljää perillä kun yhdeksän aikaan lähdettiin aamusta. Samana päivänä lapsille oli oma pieni maraton, jossa juostiin yksi kierros urheilukenttää ympäri. Molemmat lapset osallistuivat, Fiinu juoksi oikeinkin hyvin, oli vain hieman hämillään ja himmaili hieman vauhtia. Bella taas häkeltyi heti alussa ja jäi seisomaan paikalleen kun muut lähtivät juoksemaan. Hienosti Bella kuitenkin isin kanssa juoksi (välillä kyllä sylissä istuen) kierroksen loppuun saakka. Ostettiin Marianne karkkeja (7$!!) pussi, koska kaksi mummoa olivat myymässä Suomi-tavaraa. Toinen puhui suomea, koska hänen kotonaan sitä oli puhuttu, hän oli syntynyt Amerikassa.

Seuraavana päivänä olikin vuorossa miehen ja kaverinsa puolimaraton. Lämpötilä oli juoksun alkaessa noin 26 ja päivän lämmetessä 28. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kävin lasten kanssa viemässä miehet starttiviivalle ja katsottiin lähtö. Lähdön jälkeen mentiin viereiseen leikkipuistoon leikkimään lasten kanssa ja odottelemaan että kahden tunnin päästä olisi aika mennä maaliviivalle hurraamaan ja odottamaan. Kun maaliintuloon oli enään puoli tuntia aikaa, lähdimme kävelemään verkkaisesti kohti autoa. Siinä kävellessämme aloin miettimään jätinkö laukun puistoon. Sitten minulle alkoi valjeta, että ei, minä jätin sen autoon. Ja avaimet ovat laukussa, ja ovet lukossa. Olin aikonut ottaa laukun mukaan vielä ottaessani lapsia auton kyydistä, mutta ennen kuin paiskasin jo lukitun oven kiinni mieleni valtasi tuo katala ajatus "mihin mää tätä laukkua muka tartten". Mieleni valtasi itsesyytösten ja surun ryöppy, miten ihmeessä mää voin olla noin tyhmä! Kun aikani mielessäni manailin, päätin alkaa ehkä jo tekemään jotain saadakseni apua. Kävin kysymässä väliaikapisteen naisilta mitä tällaisessa tilanteessa yleensäkään tehdään. Jos olisin tehnyt saman Suomessa, olisin tiennyt heti mitä tehdä. He olivat kovin ystävällisiä ja soittivat puolestani moneen eri paikkaan ennen kuin saivat kiinni miehen, joka tuli apuun. Kännykässäni kun ei ollut edes signaalia metsän keskellä. No, lopulta hinausautomies tuli avaamaan ovet ja minä lähdin vielä hänen perässään toimistolleen maksamaan avusta. Kun lopulta pääsin maaliviivalle, oli kello jo lähemmäs yksitoista. Olin melkein puoli tuntia myöhässä ja harmittelin kun en saanut kuvia maaliintulosta. No, en meinannut löytää miehiä ollenkaan ja etsinkin jonkun kaksikymmentä minuuttia ennen kuin löysin mieheni kaverin. Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli missä mieheni on. Pieni huolestumisen murunen karvasteli rintaani, mutta ajattelin että eipä nyt höpsitä. Kävin kysymässä toimistolta oliko mies hakenut palkintonsa, ei ollut. He kuitenkin lohduttivat että ei se tarkoita etteikö hän olisi tullut maaliin. Siinä vaiheessa aloin kurkkia eri pubien ikkunoista sisään näkyisikö siellä miestä. Päätin kuitenkin että ei hän sinne olisi mennyt ja jatkoin matkaa. Etsin järjestäjän käsiini ja kysyin voisivatko he kertoa oliko mieheni tullut maaliin. Eräs nainen lähti mukaani selvittämään asiaa. He kysyivät mieheni kilpailunumeroa, jota en tiennyt. Kilpailunumero tarkistetiin koneelta (pitkän nimen tavaamisen jälkeen) ja sitten siirryttiin seuraavalle koneelle tarkistamaan maaliintulotiedot. Seisoin naisen takana kun hän harmillisen hitaasti paineli numeroita tauluun. Miehen numeron kohdalla oli vaan tyhjää, kun muiden numeroiden kohdalla oli maaliintuloaika, ei siis ollut maaliin tullut. Saman tien mieleni valtasi kuva miehestäni juoksemassa hukassa jossain metsässä tai vaihtoehtoisesti makaamassa auton tönäisemänä katuojassa (pessimisti ei pety). Nainen yritti hillitä paniikkiaan ja alkoi kyselemään tietääkö kukaan miehestäni mitään ja oli jo soittamassa sheriffille kun yksi nainen sanoi että ambulanssilla vietiin sairaalaan. Silloin todellisemmaksi tuli jälkimmäinen niistä mielikuvista mitä olin maalaillut mieleeni ja kauhu iski. Nainen kiiruhti puhelimeen ja soitti sairaalaan. Tiputuksessa oli siellä mieheni makaamassa, kuulemma katsoi jo televisiota. Lämpöhalvauksesta oli kaatunut tajuttomana maahan noin sata metriä ennen maaliviivaa. Sain sairaalan osoitteen ja lähdin mieheni kaverin kanssa ajamaan kohti sairaalaa. Bensamittari näytti että bensaa riittää enää vain kuudelle mailille, joten täytyi vielä pysähtyä tankkaamaan. Perille päästyämme löysimme miehen makaamassa kaiken maailman piuhoissa sairaalasängyssä. Lapset oli ihan hiljaa. Mies hymyili. Tiputuksen jälkeen käytiin vielä ottamassa magneettikuvat päästä. Ja päästiin takaisin mökille. Mökillä Bella vielä pyöri portaat alas yläkerrasta, niin kuin päivä ei muutenkin olisi jo ollut kauheimmasta päästä. Kello ei ollut vielä edes neljää ja minä halusin jo nukkumaan.

Minun vanhemmat tulivat sitten seuraavalla viikolla kylään. Olin taas tapani mukaan pessimistinen siitä pääsevätkö he koskaan maahan ja osaavatko vaihtaa lentoa Heathrowlla. Ihmetys olikin suuri kun he näkyivät monitorissa Chicagon lentokentällä. Ohhoh. Kotimatkalla käytiin syömässä pubissa ja pappa oli kovin mielissään kaikesta coca-colasta mitä siellä sai juoda. Harmittamaan jäi vaan että ei jaksanut juoda koko neljän litran kannua ja oli pakko jättää kokista sinne. Heidän ollessaan täällä, kävimme kukkapuutarhassa, eläintarhassa ja Chicagossa. Kävimme myös pyörähtämässä nopeasti Outleteilla. Chicagossa käytiin syömässä kuuluisaa deep dish pizzaa. Kävimme myös Pulmusten alkutunnarista tutulla suihkulähteellä, katsomassa papua millenium parkissa, sekä John Hancock towerissa. Siinä se päivä menikin, oli kiireisen tuntoista ja oli kovat ruuhkat kotiinpäin ajaessamme. Kukkapuutarhassa ollessamme ukonilma yllätti meidät ja jouduimme jättämään kierroksen kesken, mikä harmitti erityisesti mummua, joka on viimeiseen asti kukkaihminen. Paluumatkalla käytiin sitten outleteilla, mutta kaikki olivat niin väsyneitä, että se jäi lyhyeen. Kuitenkin löydettiin uudet juoksukengät minulle ja miehelleni. Käytiinhän me sitten Harley Davidson museossakin katselemassa moottoripyöriä. Tytötkin olivat ihmeen kiinnostuneita aiheesta ja kierreltiin useamman tunnin ajan museota. Eläintarhassakin tuli käytyä, ja hyvä ilma osuikin, kun oli 30 astetta lämmintä. Osa eläimistä oli kyllä piilossa, ja tuli käveltyä ihan tarpeeksi sinäkin päivänä. Mummu ja pappa pääsivät onnistuneesti kotiinkin päin ja lapset vieläkin puhuu että oli kivaa kun mummu ja pappa kävivät kylässä.

Pikku kisailijat

 

Fiinun mallisuoritus

Pienempi tulossa maaliin taputusten saattelemana viimeisenä :)

 

Bella tapansa mukaan putoilemassa kiipeilytelineistä

 

Ne katalat portaat

Saunakin löytyi

 

 

Suihkulähde Chicagossa

Kuuluisa papu

Kukkapuutarhasta

 

 

 

Kesäpuuhaa

Ollaan saatu nauttia helteistä viime aikoina. On ollut kovia helleaaltoja, nytkin jo pidemmän aikaa. Huomiselle on luvassa taas kolmeakymmentä ja illalla sitten vakavia ukkoskuuroja. Saa nähdä tuleeko taas tornadovaroituksia. Mun herkkä iho palaa auringossa niin herkästi että ollaan katsottu parhaaksi viettää aikaa sisällä tai ulkona ollessa ainoastaan varjossa tai illalla kun aurinko ei enää niin voimakkaasti paista. Uima-altaallakin käydään ainoastaan heti aamusta tai illalla, mutta silloin siellä ei yleensä olekaan paljon porukkaa, kun täällä selvästikin halutaan ruskettua ja ulkona ollaan juurikin silloin kun aurinko porottaa kovimmin. Ollaan kyllä otettu kaikki hyöty irti uima-altaasta. Fiinukin on kovasti jo oppimassa uimaan. Hänellä on päällään uimaliivi, joka vähän kannattelee, mutta sillä pelkästään ei pinnalla pysy jos on paikallaan. Hyvä apu uimaan opettelussa siis. Hän on kova hyppimään altaaseen reunalta ja sukeltelee pitkin allasta. Bellalle ostettiin myös uimaliivi, mutta ero on siinä, että Bellan liivi on hyväksytty myös pelastusliiviksi veneilykäyttöön, joten sillä pysyy pinnalla. Nyt ei tarvitse pelätä vaikka meidän rämäpää hyppelee altaaseen reunalta. On kyllä todella kätevä tuollaiselle kaksivuotiaalle. Se on myös suunniteltu sillä tavalla, että lapsi oppii sillä uiskennellessaan oikean uima-asennon, koska sillä on paras kelluskella vatsalla makoillen. Bellakin ui pitkin allasta jo oikein hienosti. Hän ei ole viileämmän veden ystävä, joten vietämme Bellan kanssa enemmän aikaa porealtaassa.

Fiinulla alkoi kesäkoulu ja siellä on ollut hauskaa. Aluksi Fiinu jäi sinne vähän vastahakoisesti, mutta nykyään vaan huiskuttaa iloisesti aamulla ja jää tekemään harjoituksia. On ollut kyllä todella hyvä että Fiinu pääsi kesäkouluun ennen varsinaisen koulun alkua. Hän on oppinut sanoja ja lauseita todella hyvin. Opettaja kehuikin että Fiinu on erityisen fiksu lapsi ja kaikki on mennyt todella hienosti. Fiinulla on myös ollut tilaisuus tutustua tulevaan opettajaansa ennen varsinaisen koulun alkua. Tämä viikko on Fiinun viimeinen viikko kesäkoulua. Sitten on reilu kuukausi lomaa ja sitten alkaakin syyskuun alusta varsinainen koulu. Jännittävää. Täällä lapsen koulusta hakeminen on hieman tarkempaa kuin Suomessa. Minä en vielä laittanut Fiinua kulkemaan bussilla, joten hänet haemme aina itse. Lapsia mennään noutamaan toimiston kautta, jossa tervehditään vahtimestarit, vain yksi vanhempi saa tulla hakemaan kutakin lasta. Muut ovet ovat lukittuna, joten kouluun ei edes pääse sisälle kuin yhden oven kautta. Sitten istuudutaan pöytiin odottamaan kunnes opettaja tuo lapset luokasta. Jokainen vanhempi kirjaa lapsensa ulos kirjoittamalla allekirjoituksensa opettajan tuomaan listaan. Lapsilla on kaikilla kaulassaan tunnistelappu, jossa lukee nimi, koulu, luokan numero sekä hakeeko vanhempi lapsen vai ohjataanko hänet bussiin. Lasten turvallisuus on kyllä otettu täällä huomioon.

Käytettiin Fiinua Kindergarteniin menoa varten lääkärin tarkastuksessa. Otettiin hänelle täällä rokotusohjelmassa olevat hepatiitti A ja B rokotteet. Hän oli oikein reipas, hoitajatäti kehui että "aivan upeaa! Hän ei edes säpsähtänyt, aikuiset miehetkin valittavat enemmän rokotusta", ja kaksi piikkiä hänelle siis laitettiin. Pituutta oli prinssesalla jo huimat 118cm, eli hän on pidempi kuin 96% ikäisistään. Lääkäri kehui että oikein hienosti kasvaa omalla käyrällään sekä pituutta että painoa. Painaa enemmän kuin 18% ikäisistään. Lääkäri sanoikin että "pitkän ja hoikan geenit perinyt selvästikin äidiltään". Täällä on tosi mukava, että sama lääkäri on joka kerta meillä, koko perheellä. Vielä ennen koulun alkua täytyy käyttää Fiinu hammaslääkärillä. Suomesta tulikin kutsu molemmille tytöille hammashoitajalle, ei nyt kyllä ehkä ihan Suomeen saakka lähdetä kyseisen asian tiimoilta. Bellan nyt voi sitten myös käyttää kun vain saisi aikaiseksi tutustua hammaslääkärivaihtoehtoihin ensiksi.

Käytiin myös maailman suurimmilla musiikkifestivaaleilla Milwaukeessa. Mies sai sinne töistä liput koko perheelle, joten olihan siellä sitten käytävä. Käytiin päivällä joten sillon siellä ei vielä ollut tungosta. Katsottiin muutama taikurin esitys ja syötiin jätskiä ja hattaraa. Illalla lähdettiin kotiin kuuden aikoihin ja silloin olikin jo sen verran porukkaa ahtautunut alueelle, että olikin hyvä aika lähteä pois. Käytiin myös kotikaupunkimme keskustassa katsomassa itsenäisyyspäivän paraatia. Siellä heiteltiin yleisölle karkkia ja oli hienoja autoja. Kävi kyllä vähän sääliksi niitä tanssijoita, koska lämmintä oli varjossa 27 astetta ja he tanssivat koko paraatin keston suorassa auringonvalossa.

Siirrettiin Bella nukkumaan Fiinun kanssa samaan huoneeseen muutama viikko sitten. Oma huoneemme alkoi tuntua niin autiolta että oli pakko käydä ostamassa kokovartalopeili sinne ja ostettiin myös Lazyboy lököttelytuoli joka myös kiikkaa kuin kiikkutuoli. Se tosin täytyi teettää, joten sen saa hakea vasta muutaman viikon päästä.

Fiinun ensimmäinen koulupäivä

Uimassa altaalla omassa pihassa

Bellan "pelastusliivi"

Kuvia itsenäisyyspäivän paraatista

Tässä on meidän makkarin uusi peili, vähemmän tyhjän näköinen nyt

Siisaren visiitti

Kuten aiemmin kerroin mun sisko oli meitä vastassa täällä kun tultiin takaisin Suomesta. Hän viipyi ilonamme reilun kaksi viikkoa. Se aika olikin täynnä shoppailua, meinasin saada jo tarpeeksi koko touhusta, vaikkei ihan helpolla uskoisikaan. Kierrettiin kauppakeskukset ja Outleteillakin vietetiin aikaa oikeen kahteen otteeseen. Milwaukeessa käytiin myös Millerin panimolla (tai ainakin panimon matkamuistomyymälässä) sekä pyörähdettiin Harley Davidsonin tehtaalla, jonne ei viitsitty kuitenkaan sisään mennä.

Tehtiin myös jotain mitä en ollutkaan tehnyt aiemmin täällä ollessani, käytiin paikallisessa pubissa parilla siiderillä. Sinne oli matkaa noin puolitoista mailia, mutta äkkiäkös sen kävelee kun ei viitsitty paikallisen tavan mukaan pikkumaistissakaan lähteä ajelemaan. Tosin varjopuolena oli, että sitten täytyi kulkea ihan tienreunaa ja väistellä mahdollisia juoppokuskeja. Täällä ei noita pyöräteitä juurikaan tunneta. Eikä katuvaloja! Herranjumala kun oli pimeää kun käveltiin puiston läpi ja ajotien reunaa, täällä kun aurinko laskee jo siinä viimeistään yhdeksän aikaan ja me oltiin liikkeellä puoli kymmeneltä. Täytyi aloittaa aikaisin, koska täällä ravintolat ja pubit on auki vaan kahteen yöllä. No, päästiin elossa perille, vaikka puistossa haisikin weed kun käveltiin ja vannoin jo että joku narkki vielä hyökkää meijän kimppuun ellei sitten ne perjantaina 13 päivä täydellä kuulla liikkuvat ihmissudet tee meistä sitä ennen selvää. Isosisko tietenkin lohdutti että "pilven polttajat on rentoa porukkaa, ei ne mittään pahhaa tee". Pubissa oli noin kymmenen ihmistä meidän lisäksi, mutta löydettiin heti juttuseuraa kun istuuduttiin alas. Kerettiin kertoa varmaan kaikki Suomesta tälle mukavan tuntoiselle miehelle. Hän tarjosi meille ystävällisesti juomat ja vielä kyydin kotiin kun kysyin häneltä mistä numerosta saa tilattua taksin. No, kyytiin lähteminen ei ehkä maailman viisain ja ylpeyttä nostattavin teko ollut, mutta olihan herra juonut vain kolme olutta siinä jutellessamme, joten päätettiin ettei kolme olutta neljässä tunnissa nyt ihan juoppokuskia tee. Ja tietenkin pyysimme hänet jättämään meidät Club Housen eteen ettei ihan kotiosoitetta sentään anneta. Hyvin se meni. Siitä illasta kun selvisimme niin seuraavana päivänä olikin sellainen tunne mitä en oo aikoihin tuntenut, nimittäin krapula!

Ehti siskoseni vielä mun kanssa pelätä uskomattomia ukkosia ja tornadovaroituksia. Ja ukkonen oli kolmena yönä peräkkäin ihan hirveänä, iski lähellä maahan monta kertaa ja se kuulosti ihan kuin joku olisi ampunut haulikolla pihassa. Kun katsottiin aamu-uutisia ja tornadovaroituksia niin mietittiin että mikä nyt sitten olisi se paras turvapaikka mahdollisen tornadon iskiessä. Alun perin mietittiin että voisi mennä kylpyammeeseen, mutta kun ohjeissa kerrottiin että ei saa mennä lähelle ikkunoita, kylpyammeita, sähkölähteitä eikä altaita niin ei se kylpyhuone sitten oikein ajanut sitä asiaa. Onneksi ei kuitenkaan ihan tornadoksi puhjennut ukkonen eikä tarvinnut suojaan hakeutua vaikka uutisissa sanottiinkin että "people in New Berlin, prepare to take cover". Aviomieskin oli silloin juuri työreissulla Floridassa sopivasti. Vaan oli se kyllä aika pelottava kun myrskyn silmä tuli kohdalle, oli kuin joku olisi sammuttanut valot, koko taivas meni mustaksi ja alkoi tuulla hirveästi. Meiltä yksi puukin kaatui ikkunan takaa. Nuo onneksi menee pian ohi, ei pahin kestänyt kuin noin vajaa viisi minuuttia. Ensimmäinen tornadovaroitus juuri silloin kun sisko on paikalla. Onneksi oli, mää olisin todennäköisesti yksin ollessani vaan istunu pimeässä huoneessa kypärä päässä lasten kanssa ja vielä mahdollisesti kaapissa ja pelänny.

Viimeisenä päivänä käytiin vielä Chicagossa kun vietiin sisko hostellilleen. Kierreltiin keskustassa ja käytiin kahvilassa. Oli kyllä tosi korkeita rakennuksia. Täytyy käydä kyllä uudelleen paremmalla ajalla ja suunnitella paremmin mitä haluaa tehdä, ehkä jopa olla yötä.

Tämän puiston läpi mentiin lähipubiin. Tämä on myös hyvä lenkkeilypaikka.

Sisaren kanssa nautittiin mansikka margaritat parvekkeella



Ja tässä me tytöt lähdössä pubiin

Katsottiin telkasta tornadovaroituksia ja pelättiin.

Oikeen kellonajat milloin myrskyn silmä iskee mihinkin kaupunkiin

Herkkujuustokakuilla paikallisessa kahvilassa

Sisar nauttii juustokakustaan

Käytiin syömässä matkalla Chicagoon

Chicago