Omistan tämän kirjoituksen nyt suomen reissulle. Saavuttiin takaisin kotiin noin kolmisen viikkoa sitten. Menolennot meni mukavasti, me mentiin kolmella eri koneella, ensin Chicagosta Arlandalle, sitten Arlandalta Helsinkiin ja viimeisenä Helsingistä Ouluun. Helsinki-Vantaalla oli melko outoa puhua kassasedälle kun kävin ostamassa vähä evästä, koska pystyi puhumaan suomea. Olin niin humaltunut siitä että jutustelin sedän kanssa tovin niitä näitä. Ostin suomalaista jogurttia hyvin suomalaiseen hintaan, purkki tavallista banaanijogurttia maksoi 2,50€. Kohtuullista. Kaksi puolen litran vesipulloakin oli pakko ostaa, koska yksi maksoi 3,50€ mutta kaksi sai viidellä, ihan periaatteesta.
Ensimmäinen vastoinkäyminen olikin sitten Oulun lentokentällä, mutta ensiksi haluan mainita, että muistan ajatelleeni kun laskeuduimme Oulun kentälle, että mihin metsään me ollaan tultu. Chicago - Oulu, mikä ero. Bella oli todella hyvällä tuulella kun oltiin laskeuduttu, juoksenteli innoissaan ja huuteli omalle autolle, omalle autolle! Silloin arvasin jo mikä suru ja murhe iskee kun hän huomaa ettei ollakkaan kotona eikä pääse oman auton kyytiin. Pientä lasta saikin houkutella jonkin aikaa auton kyytiin. Siinä pienen itkiessä omankin mielen valtasi ajatus "mää haluan kotiin, miten mää pääsen takas kotiin". Automatka torkahdeltiin, lapset onneksi saivat nukuttua myös hieman. Tunne oli todella outo, vielä seuraavanakin päivänä. Hieman oltiin selvitty kun nukuttiin koko porukalla viidentoista tunnin yöunet ja herättiin puoli yhdeltä päivällä. Kerran heräsin Bellan kanssa yöllä ja katsottiin vähän lastenohjelmaa iPadilta. Kunnon päivärytmin saavuttamiseksi laitoin herätyskellon joka päivä yhdeksältä herättämään, torkutin puoli kymmeneen ja nousin väsyneenä ylös. Kaiken kukkuraksi mies lähti työreissulle koko ensimmäiseksi viikoksi ja sain totutella yksin suomen elämään. Kyllä mieskin sai silti mun stressaamista kuunnella kun laittelin yön pimeinä tunteina hänelle viestejä kun en kolmen jälkeenkään saanut unta, ei päässyt rytmiin kiinni. Koko ajan oli väsynyt ja turhautunut olo. Etenkin kun ensimmäinen kauppareissukin oli pettymys karkkihyllyä lukuunottamatta. Hyvin hiljaista masentuneen näköistä porukkaa, manuaalivaihteista autoakaan en osannut ajaa enää. Hohhoijjaa, vielä yli kaksi viikkoa että pääsee kottiin....
Sitten tuli onneksi kummitytön ristiäiset. Voi hyvänen aika mikä ihanuus! Sain pitää pientä sylissäkin moneen otteeseen (tämä tosin oli Bellalle sen verran rankkaa että hän purskahti itkuun aina näin käydessä). Salaa kävin kaljua ja pientä tukkaa nuuskimassa kun kukaan ei ollut näkemässä, vauvatuoksuja varastamassa. Tuliaisvaatteetkin oli juuri sopivia.
Kuvittelin etukäteen että ahmisin salmiakkia varmaan iltaa myöten joka päivä, mutta ei me ostettu koko aikana kuin yksi pussillinen salmiakkia suomessa syötäväksi, mukaan kotiin sitten ostettiinkin toistakymmentä pussia. Aurajuustoakaan ei tullut edes maistettua koko reissulla! Nämä on tullu mieleen vasta sen jälkeen kun tultiin tänne takaisin. Toisten nurkissa asuminen on kyllä sellainen mitä ei mielellään tee. Eikä sitä tunnetta yhtään helpota se, että tietää että ei se varmasti herkkua ole niillekkään keillä asutaan. Käytiin Jari Sillanpäätäkin katsomassa paikallisella tanssilavalla. Grillailua, ulkoilua, ystäviä, pappakammo, tyttöjen sisarkuvaus, DNA-kaupan kiva setä, kummityttö, pehmikset, pari ikävää yllätystä, siinäpä se. Ja ihana tunne kun tajusi ettei ole enää kauan kun pääsee takaisin kotiin. Täällä mun sisko oli meitä odottamassa Chicago O'Harella kun saavuttiin. Olin niin onnellinen että ei edes väsyttänyt yhtään vaikka en nukkunut paluulennoilla juuri ollenkaan. Lennotkin meni taas todella hyvin, lapset on kyllä sisukkaita, ihan ihmeellistä. Bella oli onnensa kukkuloilla päästessään oman auton kyytiin, omaan istuimeen. Hänkin hymyili koko kotimatkan. Paluu Amerikan aikaan oli helppo. Ensimmäisenäkin aamuna herättiin vasta 6.20 ja nukuttiin ilman heräyksiä, täällä kun aurinko ei paista läpi yön ja ilmastointi pitää asunnon mukavasti juuri siinä lämpötilassa kun haluat. Kiitos. P.s. Suomessa kolme viikkoa helteillä ilman aurinkorasvaa ok, täällä ensimmäinen hellepäivä ja iho paloi karrelle. Täytyy yrittää muistaa että nyt ollaan taas lähempänä päiväntasaajaa, aurinkosuojakerroin 50 käytössä.
 |
| Suomeen lähdössä |
 |
| Fiinun viisivuotissynttärikakku |
 |
| Mummulan pihaa |
 |
| Lähtöeväät |
 |
| Mummun kanssa hiekkarannalla tekemässä hiekkakkakkuja |
