Amerikan Unelmia: tammikuuta 2015

Käytiin Suomessa joulun vietossa. Lensimme tällä kertaa yötä vasten, jotta lapset saisivat paremmin nukuttua. SASin lennolla oli nyt hieman hankaluuksia, puolet näytöistä oli pimeänä eikä oikeen siinä sitten pystynyt mitään katsomaankaan. Lisäksi miehen henkilökohtainen valo ei sammunut hänen ja henkilökunnan yrityksistä huolimatta, joten hän istui kuin spottivalossa koko lentomatkan muun lentokooneen ollessa pimeänä. Sai hän kuitenkin silmälaput että sai nukuttua matkalla. Ensimmäisellä lennolla lapset nukkuivat noin kolmisen tuntia, mikä oli ihan hyvin. Syötyä ei juurikaan tullut, koska ruoka tarjoiltiin juuri kun lapset ja mies nukkuivat ja mää näyttelin nukkuvaa ettei tarttis syyä lentokoneen gourmet ateriaa. Aamupala tarjoiltiinkin sitten paria tuntia ennen laskeutumista, sitä vähän maisteltiin. Fiinu oli flunssassa lennolla ja herättyään oksensi limaa ja laskeutuessa itki korviaan. Seuraavalla lennolla oli porukka niin väsynyttä että nukahdettiin jo nousun aikana, tai siis kaikki muut paitsi Fiinu. Nukuttiin koko puolentoista tunnin lento, mikä oli ihan hyvin.

Ensimmäinen viikko asuttiin Etelä-Suomessa hotellissa. Pelkäsin vähän tylsistyväni, mutta siellä olikin ihan hauskaa. Syötiin joka aamu pitkään ja hartaasti aamupalaa tyttöjen kanssa, ja onneksi tytöille maistui ruoka. Ei tarvinnut olla siitä huolissaan, vaikka flunssassa oltiin koko poppoo jo siihen mennessä. Siitä huolimatta käytiin illallisella muutamien ystävien kanssa. Oli järkytys huomata kuinka huonoa palvelua ravintolassa saa täällä Suomessa kun on tottunut amerikkalaiseen tyyliin. Pieniä pettymyksen tuntoja tuli siinä vaiheessa. Käytiin myös läheisessä kauppakeskuksessa ostoksilla ja kahvilla ystävien kanssa. Ostin Fiinulle suomalaista designia, eli ReimaTec haalarin ja hatun sekä LassieTecin haalarin. Täytyi saada vähän ihmeteltävää Amerikkalaisille. Käytiin myös kirjastossa ihmettelemässä ja lueskelemassa. Mieleeni muistui Fiinun balettiopettajan sanat hänen huomatessaan kun Bellalle luin Tammen kultaista kirjaa "tämän saman kirjan olen lukenut englanniksi, hassua", ajattelin mummeron höpertelevän, mutta selatessani kirjastossa Tammen kultaisten kirjojen ensimmäisiä sivuja huomasin alkuperäisteoksen olevan Amerikkalainen! Hiljaisessa kirjastossa kaikuikin tuon shokin jälkeen "Täh?!". Luulin ihan tosissaan niiden olevan suomalaisia kirjoja. Loppu hotellissaoloaika meni hyvin nopeasti ja pian olikin aika lähteä junalla kohti pohjanmaata. Junassa joidenkin lasten riehuessa tuli mieleen että eikö täällä osata lapsia kasvattaa. Tämä täti sai sitten paimentaa muidenkin muksuja siinä omien lomassa.

Pohjanmaalla mentiin sitten mummon hautajaisiin, joita varten me tytöt oltiin ostettu mekot itsellemme. Pari päivää hautajaisten jälkeen juuri kun flunssa oli parantumaan päin iskikin Fiinulle oksennustauti. Ja kun hän siitä pikkuhiljaa alkoi selvitä, niin se iski minulle ja Bellalle, ja siitä seuraavana päivänä miehelle. Tässähän tämä loma menee ajattelin kun viimeinen viikko Suomessa pyörähti käyntiin mahataudilla. Kerettiin olla noin kaksi viimeistä päivää suht terveenä. Bellalla tuli koti-ikävä kun lähtöön oli enää kolme päivää. Hän kiukutteli ja itkeskeli koko ajan eikä muu kuin äidin syli kelvannut. Kun tuli lähtöpäivän aamu tytöt heräsivät innoissaan aamulla vaikka oli kello vasta vähän yli kuuden. Bella vielä tarkisti kysymällä mihin ollaan menossa ja kun kerroin että kotiin Bellan kasvoille tuli hyvin onnellinen ilme. Otettiin tilataksi lentoasemalle. Matka kesti vajaa kaksi tuntia, ja maksoikin lähes 300€. Bella hymyili ja oli aurikoinen koko taksimatkan. Tytöt kerkesivät myös nukkuakin matkalla. Lainattiin mummolasta lastenistuinta Bellalle, koska taksikuskeilla ei ollut kun tiedusteltiin etukäteen. Taksikuski sanoi palauttavansa istuimen mummolaan vielä samana päivänä. Fiinu onkin jo niin iso tyttö että menee tuollaisen matkan ilman istuinta, onhan hän jo 120cm pitkä.

Oli kyllä mukavaa nähdä sisaruksia, ystäviä ja perhettä. Pikkuinen veljentyttökin oli kasvanut jo konttaavaksi pikkuiseksi joka pelkäsi miestäni enemmän kuin ketään muuta. Hamstrasin kaupasta lapsille kinttaat kun siellä kotopuolessa on vähän vaikeampi löytää kunnon hanskoja. Itselleni ostin myös IcePeakin kevyttoppahousut mäenlaskua varten. Kahtena viimeisenä päivänä keräsin kaupoista lastillisen Fazerin suklaata ja erilaisia suklaapatukoita vietäväksi tutuille, täysxylitolipurukumia, xylitol-pastilleja ja salmiakkia. Kyllä oli taas niin "nothing to declare" ettei voi uskoakkaan. Isoin laukku painoi lentokentällä 22,7kg (aika näppärästi alle painorajan), ja molemmat pienemmät olivat reilun 20 kilon painoisia. Isoin sai oikein Heavy-tarran. Kyllä siinä edellisenä iltana yhteen saakka mallattiinkin tavaroita ettei tule yhdellekkään laukulle ylipainoa. Harmi vaan että vielä Helsinki-Vantaalla piti vaihtaa itse laukut seuraavaan koneeseen. Vähän kuin kostona liian painavista laukuista. Myös tutvatarkastus jouduttiin tekemään uusiksi. Bellallekkin tehtiin metallinpaljastimen jälkeen tutkimus käsin kun laite huusi punaista. En kyllä ymmärrä miten kun ei edellisellä lentokentällä piipannut, voihan tuo olla ettei laite tykännyt hyvää kun Bella läpikulkiessaan huitaisi konetta. Köpenhaminan lentokentällä onneksi ei tarvinnut laukkuja roudata itse, koska aikaa ei jäänyt hukattavaksi. Juostiin käsimatkatavaroinemme toppavaatteet päällä Bella kainalossa monta sataa metriä seuraavalle portille. Lapsille piti ottaa toppahousut ja villasukatkin päälle kun ei laukkuihin mahtunut, eipä kyllä palellu ku tämä hikinen rouva läähkäsi verenmaku suussa lähtöportille. Meidän laukut ei sitte ehtineetkään samaan koneeseen lyhyen vaihtoajan takia. Meitä oli laukkuhihnan luona odottelemassa virkailija joka kertoi ettei meidän laukut kerenneet lennolle. Kuvailtiin sitten laukut tarkkaan ja lähdettiin kotiin. Saavuimme perjantai-iltana vähän ennen kymmentä kotiin ja sunnuntaina kahden aikaan saimme laukkumme kuljetettuna ovellemme.