Kiitospäivä

Nyt on ollut mukava viettää aikaa perheen kesken, kun miehellä on kiitospäivän ja Black Fridayn kunniaksi neljän päivän vapaa. Kiitospäivä vietettiin kotona ja valmistettiin, tai oikeastaan mies valmisti, kiitospäivän lounaan. Mies teki täytetyn kalkkunan, pottumuusia, bataattilaatikon ja papupaistosta. Tytöt pukeutuivat juhlamekkoihin, ja myös vanhemmat olivat vähän siistimmissä vaatteissa. Ruoka oli herkullista. Söimme kynttilänvalossa jazzin soidessa taustalla, eli tunnelmoitiin oikeen kunnolla. Tuli aavistuksen jouluinen olo. Vietämmekin ensimmäisen joulun ihan vain oman perheen kesken. Aiempina jouluina olemme aina olleet molempien vanhempien luona syömässä valmiista pöydistä herkkuja. Mää en oo aiemmin ollut kovinkaan innokas jouluihminen, mutta nyt oon jo miettinyt että mitä kaikkea sitten laitetaan pöytään ja leivotaan. Laitoimme jopa joulukoristeitakin eilen kotiin, ensimmäistä kertaa yhteiselomme aikana! Käytiin katselemassa lasten kanssa kaupassa mitä laitettaisiin joulupukin listalle. Taitaa pukille tulla konkurssi tänä jouluna. Joka ikinen lelu oli JOOOO!

Valmis täyte

Kalkkunan täyttäminen

Ja siinä valmiina

Vaahtokarkeilla kuorrutettu bataattilaatikko

Ja hyvää ruokahalua

 

Me tytöt ruokaa ootellessa lempipuuhassamme

 

Eilinen Black Friday otettiin hillitysti. Tai no, tulihan sitä kaikenlaista ostettua, mutta kaikki toki tarpeellista. Niinku esimerkiksi jokaiselle oma joulusukka ja niihin tietenkin pidikkeet takan reunalle. Lapset saivat myös joulukalenterit, joista ensimmäisen luukun saakin avata jo huomenna, voi kauhistus kuin tämä aika rientää. Kolme kuukautta ollaan tässä asuttu eikä kyllä todellakaan tunnu siltä. Meinattiin laittaa ensi viikolla joulukortit jo postiin. Aikainen lintu sen madon nappaa, vai miten se olikaan. Että älkää ihmiset häiriintykö kun heti tsenäisyyspäivän jälkeen saatte joulukortit. Me tehdään nyt näin, kun oon ihan varma, että muuten se jää viime tinkaan ja kortit on myöhässä. Ja saapahan yhden asian jo listalta pois. Ostettiin itsellemme jo joululahjaksi vähän etukäteen videokamera. Oltais ostettu myös pleikkari 4, mutta pirnales kun yllättäen niitä ei ollut enää. Mutta senhän ehtii vielä myöhemminkin.

Vasemmalta oikealle: Äiskän, Fiinun, Bellan ja Isin. Saa nähä mahtuuko lahjat..

Käytiin tänään puistossa leikkimässä, kun asteita oli plussan puolella viisi ja aurinko paistoi. Pakattiin lapset tavalliseen tapaan haalareihin, villahattuihin, toppahanskoihin ja talvikenkiin. Ja en kyllä enää ihmettele mihin kaikki lapset katoaa talvisin kun eihän täällä osata pukeutua sään mukaan. Voi kun mulle tuli itselle kylmä kun katsoin kuinka niillä lapsilla oli yllään muun muassa pelkät LEGGINSIT jalkojen suojana, kenkinä ballerinat, yhdellä taisi olla hattu (joka oli kyllä selvästi ainakin toissatalvelta kun ei korviakaan peittänyt) eikä kellään hanskoja. Ja kaikilla punainen kylmettynyt nenä. Pikkuinen vauvakin istui kylmällä penkillä pelkkä fleece-asu päällään ja äiti häntä yritti välillä lämmittää villapeitolla. Me ollaan kyllä friikkejä täällä haalareinemme pakkasessa ulkoillessamme.

Uhmaa ja eroahdistusta

Mistä on pienet tytöt tehty...no meillä viime aikoina lähinnä kiukunpuuskista ja unettomista öistä. Bella on alkanut vihata omaa pinnasänkyään. Se on johtanut siihen että hän on nukkunut vanhempien välissä viimeiset kaksi viikkoa. Bellalle on nimittäin iskenyt eroahdistus. Taas. Muistan kun lueskeltiin aiheesta miehen kanssa Bellan ollessa kymmenkuinen ja naurettiin, kun tekstissä luki "helpottaa yleensä puolentoistavuoden ikään mennessä", että onpa lohdullista. Perässä ei ollut pientä printtiä tai mitään. Nyt sitten kun se alkoi uudestaan luinkin taas aiheesta ja siinä sanottiin "pahin vaihe ajoittuu puolentoista ja kahden vuoden välille". No mitähän ihmettä? Eikö justiin sanottu että se helpottaa siinä puolentoista vuoden iässä. Tekstissä toki vielä rauhoiteltiin että "eroahdistus on ihan tavallista, se tarkoittaa vain että lapsi on kiintynyt terveellä tavalla ensisijaiseen hoitajaansa". Nyt on hartiat kipeänä kanniskelusta ja terveestä kiintymyksestä. Onneksi tyttö täyttää sen kaksi kolmen kuukauden päästä. Luovutettiin ja otettiin univene uudelleen ajoon, kun nuo yöunet on ollut niin katkonaisia viime aikoina. Tänään käytiin etsimässä uutta sänkyä Bellalle, jos se meidän välissä nukkuminen johtuisikin siitä että hän vain yksinkertaisesti inhoaa pinnasänkyä. Ei löytynyt vielä sopivaa. Jos ensi viikonloppuna olisi enemmän aikaa etsiä, kun onkin neljän päivän vapaa, kun torstaina on kiitospäivä ja vielä black friday vapaapäivinä viikonlopun lisäksi.

Ja etten pääsisi turhan helpolla, on Fiinulla alkanut taas uusi uhmakausi. "En mee balettiin! En siivoa! En mee nukkumaan! En pue! En minä osaa rauhoittua!". Näin hän opettelee itsenäisyyttä naama punaisena huutaen, savu korvista noustessa, jalkaa polkien ja koko keho vihasta täristen samalla kun nuorempi itkee äitin syliin housunpuntissa roikkuen. Mulla on tämmönen ehkä jopa sairaan optimistinen luonne välillä kun karkaan omiin ajatuksiini tässä hirveässä metelissä, ajattelen että "TÄMÄ on se vaikein vaihe". Vaan täytyy kyllä sanoa, että Fiinu on ollutkin tosi ystävällinen ja kiltti ja rauhallinen jo useamman kuukauden, että olihan se jo aikakin ottaa uusi erä uhmassa.

Käytiin sitten outleteillakin vaihteeksi viikonloppuna, löyty vaikka ja mitä. Osa tärkeää ja osa ei niin tärkeää. Oli ensimmäinen kerta Bellan syntymän jälkeen kun kävin vaatekaupoilla ja ostin ITSELLENI enemmän tavaraa kuin kummallekkaan tytölle. Yleensä kun nämä vaatekauppareissut tuppaa olemaan sellaisia, että tuntuu että on ostanut kauheasti kaikkea tärkeää ja on hyvä mieli ja sitten kun pääsee kotiin ja kaivelee kauppakasseja niin itselle ei ostettu yhtään mitään. Se on äitinä olo tätä. Kun lähdet ostamaan jotain itsellesi niin palaat takaisin kassit täynnä vaatteita lapsille, ja vain lapsille. Äiti voi kulkea edelleen polvesta risoissa liian löysäksi vanuneissa verkkareissa ja kulahtaneessa rasvaläiskien koristamassa paidassa.

Löydettiin ihana liike tyttöjen kanssa. Se on vähän kuin tiimarin tapainen, mutta potenssiin kymmenen. Aivan ihania askartelutarvikkeita ja kaikkia taidetarvikkeita. Ei tiennyt mihin olisi katsonut kun hyllyt notkui ihanaa askartelukamaa, öljyväripensseleitäkin oli miljoona eri kokoa ja merkkiä, aivan ihanaa. Eri kokoisia maalauskankaita, kaikkia kimalteella vuorattuja papereita ja upeita tarroja. Me siis lähdettiin ostamaan joulukortteja tyttöjen kanssa, nyt päädyttiinkin tekemään ne itse kun oli niin ihanaa tavaraa siellä. Ostin tytöille puisen linnan ja aarrearkun, ne on sellaisia, mitä saa sitten itse maalata haluamansa värisiksi. Oon myös suunnitellut tytöille joululahjaksi nukketalon, ja niin kuin tilauksesta, siellä oli myös saranoilla aukeavia puisia nukketaloja, jotka on myös itse maalattavissa! Loistava idea, saa juuri sellaisen kuin haluaa. Rahaa meni tällä reissulla melkein 40 dollaria, olisi mennyt enemmänkin jos mulla olis ollut enemmän käteistä. Kortilla en oo vielä uskaltanut maksaa, hyvinhän tuo varmasti menis, mutta jos ootan siihen asti, että on pakkotilanne. Ja vielä loppukevennys: kirjoitettiin tänään kirje joulupukille Fiinun kanssa. Fiinu piirteli vain tähtiä paperille, ja sanoin että haluatko vaan tähtiä joululahjaksi niin hän totesi. "En halua, minä vain piirrän joulupukille tähtiä ja toivotan hänelle hyvää joulua". Jäi sitten joululahjalista kirjoittamatta.

Bella univeneessä

 

Tämmönen hauska pikkulinna, vain maali puuttuu.

 

 

Sairashuoneelta päivää

Tämä alkaa nyt pikkuhiljaa tympiä. Viime viikolla baletissa Fiinun parina ponitanssissa oli ryhmän flunssaisin tyttö. Vaikka tunnin jälkeen lähes pöpökammoisen raivolla jynssäsin ja desinfioin Fiinun käsiä niin se tarttui. No, ensin Fiinu oli kuumeessa, sitten Bella oli kuumeessa ja viimeisenä äiti oli kuumeessa. Tätä kesti sen viisi päivää, juuri niin, että päästiin eilen balettiin viiden sisällä vietetyn päivän jälkeen. Mulla oli oikeen hienot suunnitelmat kuin me tänään käydään ostelemassa joulukortteja ja käydään ulkoilemassa puistossa, ah ihanaa, viiden sisällä vietetyn päivän jälkeen. Viime yönä kun Fiinu käveli huoneeseemme kuulin ne kammottavat sanat "äiti. Minä oskensin sänkyyn". Koko mielikuvani särkyi kuin lasi marmorilattiaan. Koko sen ajan kun pesin oksennuksen kukertamia lakanoita kylpyammeessa jossa kellui makkaranpalasia, ajattelin että ei enää mihinkään halvatun balettiin kun aina sieltä saa tauteja. Sain Fiinunkin lopulta tiskattua ja puhtaisiin vaatteisiin puettua (pitkästä tukasta on yllättävän vaikea saada oksennus pois). Sitten vaan sänkyyn odottelemaan milloin itselläkin alkaa vatsassa kiertää. Nyt sitten meidän elämä neljän seinän sisällä jatkuu ja mieleen hiipii taas ajatus "mitähän korjattavaa meillä olis täällä kotona että korjausmies tulis edes tuomaan tuulahduksen ulkomaailmasta".

Lapset lähti sairaspäivän kunniaksi rannalle.

 

Ensilumi

Vietettiin isänpäivää ihan rauhallisissa merkeissä sunnuntaina. Leivoin tuulihattuja, joista ensimmäistä kertaa tulikin tuulilättyjä. En oikeen nyt tiedä mitä tein väärin, mutta heti jo siinä vaiheessa, kun laitoin jauhot veden ja voin sekaan näin, että nyt ei kyllä menny niinku Strömsösä. Se olis pitäny olla kökköä eikä litkua siinä vaiheessa. No, kerrankos sitä epäonistuu, tuli sellainenkin kokemus nyt kun oon aiemmin miettinyt miltä epäonnistuneet tuulihatut näyttää. Ne näyttää lätyiltä, tiedoksi vaan. No mutta seuraavana aamuna herättiin tyttöjen kanssa heti aamutuimaan (meidän tapauksessa kahdeksalta) leipomaan isille mutakakkua. Isi jätettiin tavan mukaan nukkumaan pitkään että saadaan kahvit tuotua sänkyyn. Mutakakusta tuli herkulinen, etenkin vadelmien ja tuorejuustokerman kanssa. Lapset oli tehnyt isille kumpikin oman kortin, Bella vaan purskahti kyneliin, kun oli aika antaa kortti isille, niin rakas se oli. Fiinun synttärilahjatoive isille oli "sellainen lelu, jolla me sitten voidaan leikkiä". Kerrankos sitä isille isänpäivälahjaksi lelu, niin ostettiin sitten robottiötökkä, se on aika hauska, jää kakkoseksi kyllä meidän talossa asusteleville hämähäkkijuoksiaisille, mutta kyllä Fiinu siltä karkuun juoksi kiljuen.

Käytiin sitten vielä sunnuntaina sisäleikkipuistossa. Oli kaikenlaista jännää puuhaa. Lapsiakin oli melkoisen paljon siellä. Siellä oli jänniä hiekkalaatikon tyyliin tehtyjä reunallisia leikkilaatikoita, missä oli hiekan sijaan soijapapuja. Siellä sitten lapset istui papujen seassa ja leikki leluilla. Kun saavuttiin sisäleikkipuistoon, niin kassalla kysyttiin oltiinko ennen käyty ja kun sanoimme että ei, niin saatiin täytettäväksi sellainen lappu, johon tuli lasten nimet syntymäaikoineen ja molempien vanhempien allekirjoitukset. Se oli vastuunvapautuslomake, jos jotain sattuu lapsille. Olihan siellä vilskettä, Fiinu alkaa jo olla sopivan ikäinen tuollaisiin, mutta Bella oli jäädä jalkoihin koko ajan. Varsinkin kun vanhimmat lapsista alkaa olla jo lähempänä kymmentä.

Meidän ensilumikin satoi eilen. Ajattelin, että ei se maahan jää, mutta niin vaan jäi. Oli vielä tänäänkin maa valkoisena, pakkastakin oli kolmisen astetta. Ja Fiinu oli onnensa kukkuloilla kun pääsi lumeen leikkimään. Bella oli aluksi hieman hämillään, kun ei oikeen ollut vielä muistoja viime talvesta, kun oli niin pieni silloin. Ei meinannut pieni uskaltaa lumeen astua. Vaan äkkiä tuo hämmennys meni ohi kun sisko näytti miten lumessa leikitään. Kaiveltiin pulkkakin esiin ja Fiinu veti Bellaa pulkalla pitkin pihaa. Lapset tekivät myös lumienkeleitä. Lumiukkoa ei saatu tehtyä, koska lumi oli puuterimaista pakkaslunta. Ehkä sitten myöhemmin loskakeleillä. Ohimenevät ihmiset katsoivat melkoisen pitkään meidän touhuja, muutama nauroikin ja huiskutteli. En sitte tiiä ruukataanko täällä niinkään tuolla lumessa leikkiä. Haalareita en ainakaan ole vielä kellään muulla kun meidän lapsilla nähnyt.

Pulkka kulki hyvin lumessa. Bella oli aivan innoissaan.

 

 

 

 

Taas löyty suomalaista, näitä me ollaan aina tykätty syyä

 

 

Lapset leikkii papumeressä

 

 

 

Huonosti nukuttuja öitä

Tällä viikolla on vähän tuo yöuni ollut katkonaista. Meidän vintiöt on molemmat heräilly yöllä. Eka herää Bella noin kolmen aikoihin ja haen hänet viereen ja sitten Fiinu herää kuuden aikoihin ja kömpii jalkopäätyyn nukkumaan. Se on niin säännöllistä, että oon alkanu epäileen, että jostain kuuluu  jotain ääniä juuri noihin aikoihin. Yleensä lapset ei kyllä herää mihinkään ääneen, mutta pitäis ehkä nukkua yks yö lasten huoneessa asian varmistamiseksi. Bellalla saattaa kyllä teettää nuo kulmahampaatkin heräilyä, kolme tullut läpi muutamassa päivässä, yks vielä kiusaa. Pikkuinen huutelee tuolta omasta huoneesta yöllä ja sitten kun menee sinne niin neiti seisoo jo sängyllään tyyny kainalossa ja sanoo "peitto", että äiskän pitää se ottaa ja nostaa Bella syliin kun lähdetään vanhempien väliin nukkumaan. Eilen illalla ajattelin että saisin Bellan hienosti omaan sänkyynsä kannettua meidän sängystä, mutta kun olin laskemassa häntä sänkyyn niin pienet kädet tarttui äiskän kaulaan ja pieni sanoi "ei". Eipä siinä auta silloin muu kun viedä takaisin vanhempien väliin nukkumaan, siinä kun pieni saa niin hyvin nukuttua. Hyvä uutinen on, että luin sattumalta justiin jostain nettisivuilta, että jotku lasten psykologit suosittelee perhepetiä kolmivuotiaaksi asti, koska pieni lapsi kuuluu äidin viereen, että eipä tuosta vieressä nukkumisesta nyt ainakaan haittaa pitäisi olla. Se ei tosin vie pois niitä silmäpusseja mitkä mulla on tällä viikolla ollut, koska mää kyllä herään jos joku huitasee tai potkaisee vieressä ollessaan. Mää kyllä uskon, että tämä on vain yksi vaihe eikä kestä kauan. Ja onhan se mukava herätä aamulla kun joku pieni istuu sun naaman vieressä ja kun avaat silmäsi niin sieltä tulee semmoinen ihana aurinkoinen nauru pelkästään siitä ilosta että äiti heräsi.

Meinattiin juhlia isänpäivää sunnuntaina, vaikka täällä isänpäivä vietetään kesäkuussa. Tänä vuonna ei olla vielä isänpäivää juhlistettu niin kyllä me nyt oma isänpäivä vietetään vaikkei kukaan muu täällä viettäiskään. Seuraava isänpäivä voidaan sitten viettää kesällä. Täälläkin käännettiin kelloja viime viikonloppuna, viikkoa myöhemmin kuin Suomessa. Mää jo epäilin että käännetäänkö ollenkaan. Viime viikko mentiin siis seitsemän tunnin aikaerolla ja nyt ollaan taas Suomen aikaa kahdeksan tuntia jäljessä. Ja kylläpä on illat pimenny ikävästi sen myötä.

Mää oon nyt ihan kaveri meidän uuden auton kanssa. Tykkään. Tosi helppo ajaa ja kiihtyykin ihan siististi. Myös parkkeeraaminen on helppoa. Ainut mikä aiheuttaa harmistusta on se, kun mää jo niin totuin tuohon katumaasturiin mikä on meidän toinen auto, sinne on niin ihana nostaa lapset kyytiin kun ei tartte kyyristyä laittamaan turvavöitä kiinni. Nyt taas joutuu kyykkimään. Mutta vähän helpottaa se, kun ostettiin Fiinulle istuin, jossa ei ole omia turvavöitä, vaan auton vyöt laitetaan siitä vaan yli. Se on tosi kätevä kiinnittää, ei tartte tapella pikkuisten lukkojen kanssa, varsinkin talvivaatteiden kanssa on ikävä yrittää ahtaa lyhyitä turvavöitä kiinni.

Das Auto

Elikkäs, me nyt sitten ostettiin se uusi auto. Jäi Challengerit kakkoseksi Volkswagenin CC:lle vm 2013. Oikeasti alettiin vaan miettiä, että ei se välttämättä maailman fiksuin idea ole sellaista rellestelyautoa ostaa. Oltiin kyllä tosi vähällä se ostaa, mutta mua alko vähä hirvittää, varsinkin kun on talvi tulossa ja semmonen takavetoinen tosi tehokas auto ei välttämättä olis justiinsa se paras talviauto. Pikkusen painaa liikaa kaasua niin ojassa ollaan. Autotalliin se olis hyvin todennäköisesti jääny koko talveksi vaan roikkumaan. Tarkistin vielä mieheltä että eihän se nyt oo niin että hän sitten kiikkutuolissa istuessamme vanhoilla päivillämme muistelee katkerana kuin ei silloin vuonna nakki saanut sitä Challengeria ostaa vaikka olis ollut mahdollisuus. Ei kuulemma. Ja onhan tuo hieno mihin sitten päädyttiin. Mietittiin että on kiva omistaa kerran elämässään aivan ihkauusi oma auto. Kaikki aiemmat on ostettu käytettynä. Ja väriähän me emme vaihda, se on punainen niinkuin on ollut meidän kaikki aiemmatkin autot! Se on meidän väri. Se on huomioväri, mikä on tärkeää etenkin kun kyydissä on pieniä lapsia.

Ja poikihan tämä meidän autonhakureissu sellaisenkin jutun, että mää ajoin ekaa kertaa täällä autoa! Sain/jouduin ajamaan jo sinne autoliikkeeseen tietenkin että saa harjoitusta ennen kuin täytyy auto ajaa yksin kotiin. Ja mitkä ihmeen automaattivaihteet, ekaa kertaa eläissäni. Ja se jalka joka hakeutui kohti kytkimen paikkaa vain tajutakseen, että eihän siinä mitään kytkintä käytetä. Pikkusen sai jalkaa toppuutella lähestyessä risteystä ettei taas sitä haamukytkintä ala siellä etsiä. Tuntu kyllä tosi oudolle, mutta uskon, että tähän tottuu. Hyvinhän mää vedin. Ja varsinkin kun tuosa meidän maasturissa on peruutustutka, niin ei voi edes vahingossa peruuttaa mihinkään pahki. Harmi ettei sitä saanut uuteen autoon, mutta ollaanhan me pärjätty ennenkin ilman sellaisia hienouksia.

Fiinulla oli taas baletti tiistaina. Siellä saatiin kuulla, että toukokuussa on lapsilla esitys. Steppitanssi, jota varten teetetään jokaiselle asut. Oli oikein ohjeistus, että miten hiustenkin pitää olla esityksessä ja minkä väriset sukkahousut laitetaan. Onhan tässä lapsillakin vielä runsaasti aikaa opetella se tanssi. Fiinu on kyllä ollu tosi innoissaan asiasta, on nähnyt jo unia kuin hän tanssii siellä kauniisti. Hän keksi myös, että kun se esitys on toukokuussa, niin sen on oltava Fiinun syntymäpäiväesitys. Ainut mikä mua häiritsi siinä jutussa, oli kun ne opettajat otti lapsista mittoja niin siellä tunneilla on yksi potrampi tyttö, niin Miss Barbara ilmeili mittoja otettaessa ilkeästi kun mitattiin vatsan ympärystä. Aika asiatonta käytöstä, onneksi se tyttö ei itse ymmärtänyt mikä sitä opettajaa niin huvitti. Ja toinen oli, kun opettajat kiisteli siitä, että kestääkö lasten painoa ne korit, minkä päällä esityksen alussa istutaan, niin Miss Barbara taas sanoi tälle Brooklynille, että "istuppa tähän, niin katsotaan", ja sitten totesi, että "katso, kestää se. Muita ei varmaan tarvitse kokeilla". Harmi sinänsä kun ajattelin, että se Miss Barbara oli mukava nainen. Vielä loppukevennykseksi: määpä leipasin karjalanpiirakoita, ekaa kertaa eläissäni. Hienosti rypytin, ku katoin YouTubesta videon, miten lähtee.

Siellä se lepäilee