Das Auto

Elikkäs, me nyt sitten ostettiin se uusi auto. Jäi Challengerit kakkoseksi Volkswagenin CC:lle vm 2013. Oikeasti alettiin vaan miettiä, että ei se välttämättä maailman fiksuin idea ole sellaista rellestelyautoa ostaa. Oltiin kyllä tosi vähällä se ostaa, mutta mua alko vähä hirvittää, varsinkin kun on talvi tulossa ja semmonen takavetoinen tosi tehokas auto ei välttämättä olis justiinsa se paras talviauto. Pikkusen painaa liikaa kaasua niin ojassa ollaan. Autotalliin se olis hyvin todennäköisesti jääny koko talveksi vaan roikkumaan. Tarkistin vielä mieheltä että eihän se nyt oo niin että hän sitten kiikkutuolissa istuessamme vanhoilla päivillämme muistelee katkerana kuin ei silloin vuonna nakki saanut sitä Challengeria ostaa vaikka olis ollut mahdollisuus. Ei kuulemma. Ja onhan tuo hieno mihin sitten päädyttiin. Mietittiin että on kiva omistaa kerran elämässään aivan ihkauusi oma auto. Kaikki aiemmat on ostettu käytettynä. Ja väriähän me emme vaihda, se on punainen niinkuin on ollut meidän kaikki aiemmatkin autot! Se on meidän väri. Se on huomioväri, mikä on tärkeää etenkin kun kyydissä on pieniä lapsia.

Ja poikihan tämä meidän autonhakureissu sellaisenkin jutun, että mää ajoin ekaa kertaa täällä autoa! Sain/jouduin ajamaan jo sinne autoliikkeeseen tietenkin että saa harjoitusta ennen kuin täytyy auto ajaa yksin kotiin. Ja mitkä ihmeen automaattivaihteet, ekaa kertaa eläissäni. Ja se jalka joka hakeutui kohti kytkimen paikkaa vain tajutakseen, että eihän siinä mitään kytkintä käytetä. Pikkusen sai jalkaa toppuutella lähestyessä risteystä ettei taas sitä haamukytkintä ala siellä etsiä. Tuntu kyllä tosi oudolle, mutta uskon, että tähän tottuu. Hyvinhän mää vedin. Ja varsinkin kun tuosa meidän maasturissa on peruutustutka, niin ei voi edes vahingossa peruuttaa mihinkään pahki. Harmi ettei sitä saanut uuteen autoon, mutta ollaanhan me pärjätty ennenkin ilman sellaisia hienouksia.

Fiinulla oli taas baletti tiistaina. Siellä saatiin kuulla, että toukokuussa on lapsilla esitys. Steppitanssi, jota varten teetetään jokaiselle asut. Oli oikein ohjeistus, että miten hiustenkin pitää olla esityksessä ja minkä väriset sukkahousut laitetaan. Onhan tässä lapsillakin vielä runsaasti aikaa opetella se tanssi. Fiinu on kyllä ollu tosi innoissaan asiasta, on nähnyt jo unia kuin hän tanssii siellä kauniisti. Hän keksi myös, että kun se esitys on toukokuussa, niin sen on oltava Fiinun syntymäpäiväesitys. Ainut mikä mua häiritsi siinä jutussa, oli kun ne opettajat otti lapsista mittoja niin siellä tunneilla on yksi potrampi tyttö, niin Miss Barbara ilmeili mittoja otettaessa ilkeästi kun mitattiin vatsan ympärystä. Aika asiatonta käytöstä, onneksi se tyttö ei itse ymmärtänyt mikä sitä opettajaa niin huvitti. Ja toinen oli, kun opettajat kiisteli siitä, että kestääkö lasten painoa ne korit, minkä päällä esityksen alussa istutaan, niin Miss Barbara taas sanoi tälle Brooklynille, että "istuppa tähän, niin katsotaan", ja sitten totesi, että "katso, kestää se. Muita ei varmaan tarvitse kokeilla". Harmi sinänsä kun ajattelin, että se Miss Barbara oli mukava nainen. Vielä loppukevennykseksi: määpä leipasin karjalanpiirakoita, ekaa kertaa eläissäni. Hienosti rypytin, ku katoin YouTubesta videon, miten lähtee.

Siellä se lepäilee