Joulu

Meidän joulu meni kivasti. Mies teki lanttu- ja porkkanalaatikon sekä imelletyn perunalaatikon. Ne maistui ihan samalle mitä ollaan Suomessakin syöty, eli onnistui hyvin. Mies kokeili ensimmäistä kertaa myös valmistaa graavilohta. Se oli helppo tehdä ja hyvää tuli. Ostettiin myös kaupasta lisäksi kylmäsavulohta. Minä leipasin maustekakun äitin ohjeella, taikina maistui ihan vetelämmälle piparkakkutaikinalle, ihmekös tuo kun samat mausteet siihen tulee. Kinkku oli hyvää ja kalkkunarullakin onnistui hyvin. Vielä toistaiseksi maistuu jouluruoka. Täytyy yrittää syödä kaikki pois tämän ja huomisen aikana ettei mene pilalle. Tehtiin kaupastakin löytö. Kun olen niin ollut pettynyt täkäläiseen sinihomejuustotarjontaan niin kaupasta löytyikin meidän perheen lemppari sinihomejuustoa Regina Blu. Samaa ollaan Suomessakin ostettu. On vielä parempaa kuin Aurajuusto.

Me päätettiin viettää kaksipäiväinen joulu. Aattona avattiin Suomesta postitetut lahjat sekä kaksi lasten yhteisistä lahjoista, mitkä oltiin itse ostettu. Seuraavana yönä kävi joulupukki tuomassa lahjat sukkiin ja kuusen alle. Vuorossa oli loput vanhempien ostamat lahjat. Se olikin ihan hyvä päätös, koska lapset saivat niin paljon lahjoja että sai paremmin keskityttyä lahjoihin kun ei ihan hirveää kasaa saanut kerralla. Lapset kävikin melkein ylikierroksilla ne kaksi päivää, juoksivat lelulta toiselle posket punaisena kun oli niin paljon tekemistä. Nyt on vähän tilanne jo rauhoittunut onneksi. Eilen käytiin ajelulla Candy Cane lanella, jossa oli mahtavia jouluvaloja. Tapahtuma oli järjestetty tukemaan syöpäsairaita lapsia. Tien varrella oli rahankeräys, jota varten olimme varanneet käteistä. Kuvattiin koko ajomatka videokameralla. Siten saa enemmän irti jouluvaloista kuin järjestelmäkameralla kuvaamalla.

Soiteltiin Skypellä moneen eri osoitteeseen joulun aikana ja jokaisessa puhelussa toistui sama kysymys "onko ikävä Suomeen?". Ei. Aloin sitten pohtia tätä asiaa, koska olihan meille siinä meidän ulkomaankomennuksen valmennuksessakin sanottu, että voi tulla kaikenmaailman koti-ikävät ynnä muut kulttuurishokit. No, ollaan asuttu täällä nyt neljä kuukautta eikä nyt mitään kamalaa ikävää kyllä ole ollut, saati sitten kulttuurishokkia. Ihmisiä tietenkin on ikävä, mutta ei nyt siis Suomea. Erotan nämä kaksi asiaa nyt toisistaan ja puhun pelkästään Suomesta. Uskon että nämä koti-ikävät ja kulttuurishokit koskee enemmän niitä ihmisiä, jotka muuttavat ihan erilaiseen kulttuuriin, kuten esimerkiksi Kiinaan tai Intiaan missä jo naisen asemakin on aivan erilainen. Se varmasti olisi rankkaan, kun ei samaa kieltääkään välttämättä olisi, uskon. Mutta tämä kun on niin samantyylinen maa kuin Suomi niin en nyt oikein osaa sanoa mitä sitten pitäisi kaivata. Minunkaan oma tilanne ei muuttunut melkeinpä yhtään, koska kotona olin siellä Suomessakin hoitamassa lapsia, kuten täällä teen. Ihmisiä tapaa puistoissa ja harrastuksissa, kuten Suomessakin. Kaupoista saa samoja tuotteita, käytän jopa samaa shampoota ja samanmerkkistä naamanpesuainettakin kuin Suomessa. Okei, yhden asian osaan nyt äkkiseltään nimetä mitä kaipaan: käsisuihku. Sitä ei meidän asunnossa ole. Ja hanasta saatava hyvänmakuinen juomavesi olisi sitten toinen. Täällä se maistuu hanasta kloorille, ostetaankin kaupasta lähdevettä juotavaksi.

Että ollaan kyllä tykätty asua täällä. Löysin jopa salmiakkia yhdestä ruokakaupasta! Baletissa omistaja osasi neuvoa että Graschista saa pohjoismaisia ruokia. Olihan siellä pandan lakujakin. Niitä mainostettiin oikeen luontaiseksi lisäaineettomaksi makeiseksi. Olin varmaan epäilyttävän näköinen kun otin salmiakkirasian hyllyltä ja tuijotin sitä ihan hiljaa ja haistoin, tuttu salmiakin tuoksuhan se. Ei vielä ostettu, koska juuri jouluksi saatii monta pussillista salmiakkia, niillä taas porskuttaa eteenpäin. Lisäksi hyvänä puolena voin sanoa tuon ilmastoinnin, ihanaa kun ei tartte palella. Asunto on kovilla pakkasilla hieman vetoinen, ei oo yhtä moninkertaiset lasit kun Suomessa yleensä on taloissa. Mutta kun ilmastoinnista laittaa pari fahreinheitia isommalle lämmöt niin johan alkaa mukavasti lämmittää. Verot on pienemmät kuin Suomessa, ruoka on halvempaa, muukin tavara on halvempaa ja valikoimat on laajat. Ihmiset ovat mukavia. Terveydenhoito pelaa meidän kohdalla, kun on hyvä vakuutus. Tiedän, että muut ovat vähän huonompiosaisia, mutta mun henkilökohtainen kokemus on positiivinen. Siinä muutamia positiivisia puolia. Lastenhoitoapua ei hirveästi ole tarjolla, mutta koska Suomessakin ollessa asuttiin viidensadan kilometrin päässä isovanhemmista ja sukulaisista niin ei olla kyllä Suomessakaan ollessa liian hyvälle totuttu asian suhteen. Sama elämä, eri maa.

 

 

Lanttu-, porkkana- sekä imelletty perunalaatikko.

Aaton lahjat kummeilta ja isovanhemmilta.

Vierashuoneesta tuli junaratahuone

Bellan ihana liikkuva ja maukuva kissa. Kissarakkaalle pikkutytölle.

Toinen tyttöjen yhteisistä isoista lahjoista.

 

Joulun lähestyessä

Neljä yötä jouluun. Aika outoa. Fiinu on melkoisen innoissaan joulupukista. Ollaan jo kerrottu, että pukki käy yöllä tuomassa kuusen alle lahjat ja kun aamulla herätään, niin ne on jo siellä odottelemassa. Meinattiin tehdä suomalaiseen tapaan kinkku ja laatikoita. Kinkut on täällä valmiiksi paistettuja suolakinkkuja. Sellainen kai se täytyy sitten olla. Lisäksi ostetaan erilaisia juustoja sekä kylmäsavulohta. Konvehtipuoli onkin hoidettu kun ostimme viime viikonloppuna kuusi pakettia erilaisia konvehteja. Täytyi tietenkin ostaa kun kaupasta löytyi Fazer mintejä sekä After Eighteja. Suklaasta saa varmasti tarpeekseen joulun aikana, kuten joka vuosi. Piparitkin on leivottu ja koristeltu  lapsia apuna käyttäen. Kaupasta ei pomeranssinkuorta löytynyt, niin käytin tilalta nutmegia täkäläisen tavan mukaan. Tuli ihan saman makuista kuin suomessakin tehdessäni. Oli mukava leipoa pipareita, kun Fiinu osasi ihan oikein kaulia taikinan ja painaa siitä pipareita muoteilla. Olin oikeen yllättynyt kun oli niin hyvä leipomisapu tuo pieni. Bella sitten tapansa mukaan tuhoili: nuoli pöydältä jauhoja, meni mahalleen makaamaan pöydälle jauhoihin, imi piparinkoristetta suoraan tuubista ja söi ison kasan taikinaa. Taisi vähän koristetta saada piparin päällekin asti.

Joulukuusikin saatiin sisälle. Se on tosin muovinen, mutta eipä tule sotkua neulasista. Kolme viidestä odottamastamme paketistakin saapui tällä viikolla, toivottavasti maanantaina tulee loput, että ehtii pukinkonttiin saakka. Muutama joulukorttikin saapui. Että hyvällä mallilla on jouluvalmistelut. Viikonlopun aikana käymme ostamassa ainakin tytöille joulumekot. Fiinu sanoi että "Meille tytöille pitää käydä ostamassa mekot sieltä Macy'siltä. Ja isille joulupaita. Isi saa valita minkä värinen punainen, sellainen missä on iso lumihiutale". Minusta kuulostaa reilulta, että isi saa valita itse punaisen sävyn, onhan noita, tummanpunainen, vaaleanpunainen, viininpunainen... Niin, ja mää tietenkin sitten oletin, että tuo "meille tytöille" koski myös mua. Tyttöhän minäkin.

 

 

 

Bellalla suu täynnä taikinaa

 

 

 

Erilainen talvi

Nyt on pakkasta ollut sen verran, että lumi on pysynyt hyvin maassa ja lisääkin on tullut. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että myös joulu tulee olemaan valkoinen. Ensi viikolle on luvattu muutamalle päivälle nollakeliä, mutta muuten pakkasasteet huitelee siinä kymmenen kieppeillä. Tänään näimme jopa muutaman lapsen laskemassa tuossa taloyhtiömme mailla pulkkamäessä, missä itsekin olemme käyneet laskemassa. Hieman huijaa, kun katsoo ulos ja yrittää arvioida pakkasen määrää, kun tiet on aina aivan sulat. Sitä helposti erehtyy luulemaan, että olisi nollakeli kun tiet on sulana, mutta totuus voikin olla toinen. Täällä nimittäin teitä suolataan niin paljon, että ne on sulana vuoden ympäri. Täällä ei käytetä nastarenkaita, vaan mennään samoilla renkailla vuoden ympäri. Ja kun ollaan ulkona leikkimässä ja lunta menee vahingossa suuhun, niin kyllä maistuu suolaiselle. Autoihin täytyy laittaa kunnon ruostesuojaukset, ettei suuri suolan käyttö ruostuta autoja.

Mää oon nyt tämän viikon kuumeisesti odottanut että joko meille tulisi jonkinlainen joulukortti tai joulupaketti. Niitä pitäisi olla muutama tulossa, mutta ei kuulu eikä näy! Nuo taloyhtiön tyypitkin pitää mua jo varmaan ihan säälittävänä kun kurkin ikkunasta aina kun postiauto tulee ja kyttään kun postimies kantaa paketit sisään postihuoneeseen ja lähtee jakamaan postia ja postipaketin saapumisilmoituksia. Maanataina kun seisoskelin postilaatikon vieressä toiveikkaana odottamassa että postinjakaja saa postin jaettua ja mää pääsen ottamaan oman postin niin jakaja sanoikin, että justiin meidän postiluukkujen rivissä oli lukko jäätyny kiinni eikä se saa niihin postia jaettua ja yrittää myöhemmin uudelleen avata lukkoa. No ei ollu saanu auki. Kävin seuraavanakin päivänä laatikolla. Ei ollut auennut. Seuraavana päivänä kävin taloyhtiön toimistolla kysymässä josko posteljooni olisi jättänyt meille postia sinne, kun postilaatikko on jäätynyt kiinni. Sanoivat että ei oo mutta samaiselle päivälle olivat postitoimistosta tilannu sulatuslaitteen sulattamaan lukon. Kävin vielä kurkkaamassa postipakettihuoneesta olisko siellä meille mitään vaikkei noutolappua ollutkaan tullut. Huone oli niin täynnä paketteja etten millään olis kaikkia vihtiny läpi lukea ilman sitä tietoa, että siellä jotain meille olisi, joten poistuin sitten lasten kanssa vähin äänin. Siinä toimiston tätiki lohutti että "tänään on ainakin aurinkoinen päivä, kyllä se lukko siitä vielä sulaa". Niin mää kiiruhdin laatikolle taas kun huomasin että postiauto sinne karautti että "nyt mää saan heti kymmenen joulukorttia ja viis postipaketin noutoilmoitusta". Ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä mää niin mieleni pahoitin. Ei ollu muuta ku mainoksia. Saatana. Joka päivä oon  siitäki lähtien pettyny ettäs tiiättä. Mies sanoki loppuviikosta aina ku lähin postilaatikolle että "mää oon täälä sitte lohuttamassa sua". Onhan aina ens viikko. Sillon onki jo lähestulkoon joulu. Sitte tulee kaikki paketit ja kortit mitä ootan. Ihan varppina.

Itsenäisyyspäivä

Vietettiin itsenäisyyspäivää avaamalla ensimmäinen suomalainen kahvipaketti. Otettiin kolme pakettia kahvia mukaan kun muutettiin tänne, erityistapauksia varten. Ei siinä kuitenkaan ihan hirveää eroa ollut täkäläiseen kahviin verrattuna. Mää tosin en ole mikään kahvien hovimaistelija, että huomaisin eron edes eri kahvimerkkien välillä niin multa on varmaan turha odottaa mitään erikoisosaajan kommenttia asiaan liittyen. Justiin ehkä erotan tummapaahdon originellista. Kyllähän sitä ryysti. Tehtiin viikonloppuna myös karjalanpaistia pottumuusin kanssa ja syötiin viimeinen levy Fazerin sinistä. Niin, ja alotettiin joululaulujen kuuntelu kotona. Täällä niitä ei joko soiteta kaupoissa, tai sitten mää oon niille jo niin immuuni etten huomaa edes. Mutta joulukoristeet on jo otettu kaupoissakin käyttöön. Ei oo vielä mitään erityisen karmivia näkynyt.

Ollaan lasten kanssa askarreltu aika paljon jouluaiheisia koristeita. Tehtiin niitä ikiaikaisia lumihiutaleita ikkunaan, onhan ne nättejä ja Fiinullekin sopivan vaativaa askarteluhommaa. Myös tonttujen rivitanssi -koristeita väsättiin sekä joulusydämiä. Lapsille saatiin joululahjatkin ostettua jo nyt. Me taidettiin vähän ampua yli, kun vertaa aiempiin jouluihin. Kun Fiinu oli pieni, me ei edes ostettu hänelle lahjoja jouluna, koska kaikki muut osti ja meistä se oli turhaa. Eikä kovin pienille oikeen edes osaa ostaa mitään. Nyt kun on toinenkin lapsi niin hänen kanssaan tietää niin paljon paremmin millaiset lelut kiinnostaa. Osaa ostaakin jotain eikä vaan arpoa kaupassa. Joka tapauksessa, ei ollut ihan noin paljon tarkoitus ostaa tavaraa. Täällä vaan on niin paljon kaikkea ihanaa. Haluaisin jo alkaa leipoa pipareita, mutta kun jouluun on vielä kuitenkin melkoisesti aikaa, vaikka äkkiähän tuo aika tuntuu menevän. Ehkä me sitten ensi viikolla jo aloitellaan. Ja maustekakku on pakko leipoa, tulee ihana jouluinen tuoksu taloon.

Tänään on satanut lunta koko päivän, sataa vieläkin. Satanut jo yli puoli vuorokautta putkeen aika tiuhaa tahtia. Huomenna päästään varmasti laskemaan ainakin liukurilla mäkeen ja tekemään lumilinnaa. Ihanaa. Äsken arvioin, että noin 15cm jo tullut. Juttelin erään naisen kanssa ja hän sanoi, että tähän aikaan täällä on yleensä jo ainakin feetin verran lunta. Vaan nythän sitä sitten tulee oikeen kunnolla. Pitäis pysyä maassakin, kun pakkasta on luvattu koko ensi viikoksi useita asteita. Juttelin erään äidin kanssa kun odottelin Fiinun ollessa baletissa niin hän sanoi että paras talvi olis sellainen, että lunta tulisi vain yhtenä päivänä, jouluna, ja sitten se sulaisi heti pois. Ymmärsin kyllä hänen mielipiteensä, kun katsoin että hänellä oli jalassaan korkokengät, ihan ilman sukkahousuja ja asteita oli ulkona vaivaiset -10. Mää ite tykkään niin paljo lumesta, että lumeton talvi olis tosi tylsä. Lasten kanssa on niin paljon enemmän tekemistä ulkona kun on lunta.

Kiitospäivä

Nyt on ollut mukava viettää aikaa perheen kesken, kun miehellä on kiitospäivän ja Black Fridayn kunniaksi neljän päivän vapaa. Kiitospäivä vietettiin kotona ja valmistettiin, tai oikeastaan mies valmisti, kiitospäivän lounaan. Mies teki täytetyn kalkkunan, pottumuusia, bataattilaatikon ja papupaistosta. Tytöt pukeutuivat juhlamekkoihin, ja myös vanhemmat olivat vähän siistimmissä vaatteissa. Ruoka oli herkullista. Söimme kynttilänvalossa jazzin soidessa taustalla, eli tunnelmoitiin oikeen kunnolla. Tuli aavistuksen jouluinen olo. Vietämmekin ensimmäisen joulun ihan vain oman perheen kesken. Aiempina jouluina olemme aina olleet molempien vanhempien luona syömässä valmiista pöydistä herkkuja. Mää en oo aiemmin ollut kovinkaan innokas jouluihminen, mutta nyt oon jo miettinyt että mitä kaikkea sitten laitetaan pöytään ja leivotaan. Laitoimme jopa joulukoristeitakin eilen kotiin, ensimmäistä kertaa yhteiselomme aikana! Käytiin katselemassa lasten kanssa kaupassa mitä laitettaisiin joulupukin listalle. Taitaa pukille tulla konkurssi tänä jouluna. Joka ikinen lelu oli JOOOO!

Valmis täyte

Kalkkunan täyttäminen

Ja siinä valmiina

Vaahtokarkeilla kuorrutettu bataattilaatikko

Ja hyvää ruokahalua

 

Me tytöt ruokaa ootellessa lempipuuhassamme

 

Eilinen Black Friday otettiin hillitysti. Tai no, tulihan sitä kaikenlaista ostettua, mutta kaikki toki tarpeellista. Niinku esimerkiksi jokaiselle oma joulusukka ja niihin tietenkin pidikkeet takan reunalle. Lapset saivat myös joulukalenterit, joista ensimmäisen luukun saakin avata jo huomenna, voi kauhistus kuin tämä aika rientää. Kolme kuukautta ollaan tässä asuttu eikä kyllä todellakaan tunnu siltä. Meinattiin laittaa ensi viikolla joulukortit jo postiin. Aikainen lintu sen madon nappaa, vai miten se olikaan. Että älkää ihmiset häiriintykö kun heti tsenäisyyspäivän jälkeen saatte joulukortit. Me tehdään nyt näin, kun oon ihan varma, että muuten se jää viime tinkaan ja kortit on myöhässä. Ja saapahan yhden asian jo listalta pois. Ostettiin itsellemme jo joululahjaksi vähän etukäteen videokamera. Oltais ostettu myös pleikkari 4, mutta pirnales kun yllättäen niitä ei ollut enää. Mutta senhän ehtii vielä myöhemminkin.

Vasemmalta oikealle: Äiskän, Fiinun, Bellan ja Isin. Saa nähä mahtuuko lahjat..

Käytiin tänään puistossa leikkimässä, kun asteita oli plussan puolella viisi ja aurinko paistoi. Pakattiin lapset tavalliseen tapaan haalareihin, villahattuihin, toppahanskoihin ja talvikenkiin. Ja en kyllä enää ihmettele mihin kaikki lapset katoaa talvisin kun eihän täällä osata pukeutua sään mukaan. Voi kun mulle tuli itselle kylmä kun katsoin kuinka niillä lapsilla oli yllään muun muassa pelkät LEGGINSIT jalkojen suojana, kenkinä ballerinat, yhdellä taisi olla hattu (joka oli kyllä selvästi ainakin toissatalvelta kun ei korviakaan peittänyt) eikä kellään hanskoja. Ja kaikilla punainen kylmettynyt nenä. Pikkuinen vauvakin istui kylmällä penkillä pelkkä fleece-asu päällään ja äiti häntä yritti välillä lämmittää villapeitolla. Me ollaan kyllä friikkejä täällä haalareinemme pakkasessa ulkoillessamme.

Uhmaa ja eroahdistusta

Mistä on pienet tytöt tehty...no meillä viime aikoina lähinnä kiukunpuuskista ja unettomista öistä. Bella on alkanut vihata omaa pinnasänkyään. Se on johtanut siihen että hän on nukkunut vanhempien välissä viimeiset kaksi viikkoa. Bellalle on nimittäin iskenyt eroahdistus. Taas. Muistan kun lueskeltiin aiheesta miehen kanssa Bellan ollessa kymmenkuinen ja naurettiin, kun tekstissä luki "helpottaa yleensä puolentoistavuoden ikään mennessä", että onpa lohdullista. Perässä ei ollut pientä printtiä tai mitään. Nyt sitten kun se alkoi uudestaan luinkin taas aiheesta ja siinä sanottiin "pahin vaihe ajoittuu puolentoista ja kahden vuoden välille". No mitähän ihmettä? Eikö justiin sanottu että se helpottaa siinä puolentoista vuoden iässä. Tekstissä toki vielä rauhoiteltiin että "eroahdistus on ihan tavallista, se tarkoittaa vain että lapsi on kiintynyt terveellä tavalla ensisijaiseen hoitajaansa". Nyt on hartiat kipeänä kanniskelusta ja terveestä kiintymyksestä. Onneksi tyttö täyttää sen kaksi kolmen kuukauden päästä. Luovutettiin ja otettiin univene uudelleen ajoon, kun nuo yöunet on ollut niin katkonaisia viime aikoina. Tänään käytiin etsimässä uutta sänkyä Bellalle, jos se meidän välissä nukkuminen johtuisikin siitä että hän vain yksinkertaisesti inhoaa pinnasänkyä. Ei löytynyt vielä sopivaa. Jos ensi viikonloppuna olisi enemmän aikaa etsiä, kun onkin neljän päivän vapaa, kun torstaina on kiitospäivä ja vielä black friday vapaapäivinä viikonlopun lisäksi.

Ja etten pääsisi turhan helpolla, on Fiinulla alkanut taas uusi uhmakausi. "En mee balettiin! En siivoa! En mee nukkumaan! En pue! En minä osaa rauhoittua!". Näin hän opettelee itsenäisyyttä naama punaisena huutaen, savu korvista noustessa, jalkaa polkien ja koko keho vihasta täristen samalla kun nuorempi itkee äitin syliin housunpuntissa roikkuen. Mulla on tämmönen ehkä jopa sairaan optimistinen luonne välillä kun karkaan omiin ajatuksiini tässä hirveässä metelissä, ajattelen että "TÄMÄ on se vaikein vaihe". Vaan täytyy kyllä sanoa, että Fiinu on ollutkin tosi ystävällinen ja kiltti ja rauhallinen jo useamman kuukauden, että olihan se jo aikakin ottaa uusi erä uhmassa.

Käytiin sitten outleteillakin vaihteeksi viikonloppuna, löyty vaikka ja mitä. Osa tärkeää ja osa ei niin tärkeää. Oli ensimmäinen kerta Bellan syntymän jälkeen kun kävin vaatekaupoilla ja ostin ITSELLENI enemmän tavaraa kuin kummallekkaan tytölle. Yleensä kun nämä vaatekauppareissut tuppaa olemaan sellaisia, että tuntuu että on ostanut kauheasti kaikkea tärkeää ja on hyvä mieli ja sitten kun pääsee kotiin ja kaivelee kauppakasseja niin itselle ei ostettu yhtään mitään. Se on äitinä olo tätä. Kun lähdet ostamaan jotain itsellesi niin palaat takaisin kassit täynnä vaatteita lapsille, ja vain lapsille. Äiti voi kulkea edelleen polvesta risoissa liian löysäksi vanuneissa verkkareissa ja kulahtaneessa rasvaläiskien koristamassa paidassa.

Löydettiin ihana liike tyttöjen kanssa. Se on vähän kuin tiimarin tapainen, mutta potenssiin kymmenen. Aivan ihania askartelutarvikkeita ja kaikkia taidetarvikkeita. Ei tiennyt mihin olisi katsonut kun hyllyt notkui ihanaa askartelukamaa, öljyväripensseleitäkin oli miljoona eri kokoa ja merkkiä, aivan ihanaa. Eri kokoisia maalauskankaita, kaikkia kimalteella vuorattuja papereita ja upeita tarroja. Me siis lähdettiin ostamaan joulukortteja tyttöjen kanssa, nyt päädyttiinkin tekemään ne itse kun oli niin ihanaa tavaraa siellä. Ostin tytöille puisen linnan ja aarrearkun, ne on sellaisia, mitä saa sitten itse maalata haluamansa värisiksi. Oon myös suunnitellut tytöille joululahjaksi nukketalon, ja niin kuin tilauksesta, siellä oli myös saranoilla aukeavia puisia nukketaloja, jotka on myös itse maalattavissa! Loistava idea, saa juuri sellaisen kuin haluaa. Rahaa meni tällä reissulla melkein 40 dollaria, olisi mennyt enemmänkin jos mulla olis ollut enemmän käteistä. Kortilla en oo vielä uskaltanut maksaa, hyvinhän tuo varmasti menis, mutta jos ootan siihen asti, että on pakkotilanne. Ja vielä loppukevennys: kirjoitettiin tänään kirje joulupukille Fiinun kanssa. Fiinu piirteli vain tähtiä paperille, ja sanoin että haluatko vaan tähtiä joululahjaksi niin hän totesi. "En halua, minä vain piirrän joulupukille tähtiä ja toivotan hänelle hyvää joulua". Jäi sitten joululahjalista kirjoittamatta.

Bella univeneessä

 

Tämmönen hauska pikkulinna, vain maali puuttuu.

 

 

Sairashuoneelta päivää

Tämä alkaa nyt pikkuhiljaa tympiä. Viime viikolla baletissa Fiinun parina ponitanssissa oli ryhmän flunssaisin tyttö. Vaikka tunnin jälkeen lähes pöpökammoisen raivolla jynssäsin ja desinfioin Fiinun käsiä niin se tarttui. No, ensin Fiinu oli kuumeessa, sitten Bella oli kuumeessa ja viimeisenä äiti oli kuumeessa. Tätä kesti sen viisi päivää, juuri niin, että päästiin eilen balettiin viiden sisällä vietetyn päivän jälkeen. Mulla oli oikeen hienot suunnitelmat kuin me tänään käydään ostelemassa joulukortteja ja käydään ulkoilemassa puistossa, ah ihanaa, viiden sisällä vietetyn päivän jälkeen. Viime yönä kun Fiinu käveli huoneeseemme kuulin ne kammottavat sanat "äiti. Minä oskensin sänkyyn". Koko mielikuvani särkyi kuin lasi marmorilattiaan. Koko sen ajan kun pesin oksennuksen kukertamia lakanoita kylpyammeessa jossa kellui makkaranpalasia, ajattelin että ei enää mihinkään halvatun balettiin kun aina sieltä saa tauteja. Sain Fiinunkin lopulta tiskattua ja puhtaisiin vaatteisiin puettua (pitkästä tukasta on yllättävän vaikea saada oksennus pois). Sitten vaan sänkyyn odottelemaan milloin itselläkin alkaa vatsassa kiertää. Nyt sitten meidän elämä neljän seinän sisällä jatkuu ja mieleen hiipii taas ajatus "mitähän korjattavaa meillä olis täällä kotona että korjausmies tulis edes tuomaan tuulahduksen ulkomaailmasta".

Lapset lähti sairaspäivän kunniaksi rannalle.

 

Ensilumi

Vietettiin isänpäivää ihan rauhallisissa merkeissä sunnuntaina. Leivoin tuulihattuja, joista ensimmäistä kertaa tulikin tuulilättyjä. En oikeen nyt tiedä mitä tein väärin, mutta heti jo siinä vaiheessa, kun laitoin jauhot veden ja voin sekaan näin, että nyt ei kyllä menny niinku Strömsösä. Se olis pitäny olla kökköä eikä litkua siinä vaiheessa. No, kerrankos sitä epäonistuu, tuli sellainenkin kokemus nyt kun oon aiemmin miettinyt miltä epäonnistuneet tuulihatut näyttää. Ne näyttää lätyiltä, tiedoksi vaan. No mutta seuraavana aamuna herättiin tyttöjen kanssa heti aamutuimaan (meidän tapauksessa kahdeksalta) leipomaan isille mutakakkua. Isi jätettiin tavan mukaan nukkumaan pitkään että saadaan kahvit tuotua sänkyyn. Mutakakusta tuli herkulinen, etenkin vadelmien ja tuorejuustokerman kanssa. Lapset oli tehnyt isille kumpikin oman kortin, Bella vaan purskahti kyneliin, kun oli aika antaa kortti isille, niin rakas se oli. Fiinun synttärilahjatoive isille oli "sellainen lelu, jolla me sitten voidaan leikkiä". Kerrankos sitä isille isänpäivälahjaksi lelu, niin ostettiin sitten robottiötökkä, se on aika hauska, jää kakkoseksi kyllä meidän talossa asusteleville hämähäkkijuoksiaisille, mutta kyllä Fiinu siltä karkuun juoksi kiljuen.

Käytiin sitten vielä sunnuntaina sisäleikkipuistossa. Oli kaikenlaista jännää puuhaa. Lapsiakin oli melkoisen paljon siellä. Siellä oli jänniä hiekkalaatikon tyyliin tehtyjä reunallisia leikkilaatikoita, missä oli hiekan sijaan soijapapuja. Siellä sitten lapset istui papujen seassa ja leikki leluilla. Kun saavuttiin sisäleikkipuistoon, niin kassalla kysyttiin oltiinko ennen käyty ja kun sanoimme että ei, niin saatiin täytettäväksi sellainen lappu, johon tuli lasten nimet syntymäaikoineen ja molempien vanhempien allekirjoitukset. Se oli vastuunvapautuslomake, jos jotain sattuu lapsille. Olihan siellä vilskettä, Fiinu alkaa jo olla sopivan ikäinen tuollaisiin, mutta Bella oli jäädä jalkoihin koko ajan. Varsinkin kun vanhimmat lapsista alkaa olla jo lähempänä kymmentä.

Meidän ensilumikin satoi eilen. Ajattelin, että ei se maahan jää, mutta niin vaan jäi. Oli vielä tänäänkin maa valkoisena, pakkastakin oli kolmisen astetta. Ja Fiinu oli onnensa kukkuloilla kun pääsi lumeen leikkimään. Bella oli aluksi hieman hämillään, kun ei oikeen ollut vielä muistoja viime talvesta, kun oli niin pieni silloin. Ei meinannut pieni uskaltaa lumeen astua. Vaan äkkiä tuo hämmennys meni ohi kun sisko näytti miten lumessa leikitään. Kaiveltiin pulkkakin esiin ja Fiinu veti Bellaa pulkalla pitkin pihaa. Lapset tekivät myös lumienkeleitä. Lumiukkoa ei saatu tehtyä, koska lumi oli puuterimaista pakkaslunta. Ehkä sitten myöhemmin loskakeleillä. Ohimenevät ihmiset katsoivat melkoisen pitkään meidän touhuja, muutama nauroikin ja huiskutteli. En sitte tiiä ruukataanko täällä niinkään tuolla lumessa leikkiä. Haalareita en ainakaan ole vielä kellään muulla kun meidän lapsilla nähnyt.

Pulkka kulki hyvin lumessa. Bella oli aivan innoissaan.

 

 

 

 

Taas löyty suomalaista, näitä me ollaan aina tykätty syyä

 

 

Lapset leikkii papumeressä

 

 

 

Huonosti nukuttuja öitä

Tällä viikolla on vähän tuo yöuni ollut katkonaista. Meidän vintiöt on molemmat heräilly yöllä. Eka herää Bella noin kolmen aikoihin ja haen hänet viereen ja sitten Fiinu herää kuuden aikoihin ja kömpii jalkopäätyyn nukkumaan. Se on niin säännöllistä, että oon alkanu epäileen, että jostain kuuluu  jotain ääniä juuri noihin aikoihin. Yleensä lapset ei kyllä herää mihinkään ääneen, mutta pitäis ehkä nukkua yks yö lasten huoneessa asian varmistamiseksi. Bellalla saattaa kyllä teettää nuo kulmahampaatkin heräilyä, kolme tullut läpi muutamassa päivässä, yks vielä kiusaa. Pikkuinen huutelee tuolta omasta huoneesta yöllä ja sitten kun menee sinne niin neiti seisoo jo sängyllään tyyny kainalossa ja sanoo "peitto", että äiskän pitää se ottaa ja nostaa Bella syliin kun lähdetään vanhempien väliin nukkumaan. Eilen illalla ajattelin että saisin Bellan hienosti omaan sänkyynsä kannettua meidän sängystä, mutta kun olin laskemassa häntä sänkyyn niin pienet kädet tarttui äiskän kaulaan ja pieni sanoi "ei". Eipä siinä auta silloin muu kun viedä takaisin vanhempien väliin nukkumaan, siinä kun pieni saa niin hyvin nukuttua. Hyvä uutinen on, että luin sattumalta justiin jostain nettisivuilta, että jotku lasten psykologit suosittelee perhepetiä kolmivuotiaaksi asti, koska pieni lapsi kuuluu äidin viereen, että eipä tuosta vieressä nukkumisesta nyt ainakaan haittaa pitäisi olla. Se ei tosin vie pois niitä silmäpusseja mitkä mulla on tällä viikolla ollut, koska mää kyllä herään jos joku huitasee tai potkaisee vieressä ollessaan. Mää kyllä uskon, että tämä on vain yksi vaihe eikä kestä kauan. Ja onhan se mukava herätä aamulla kun joku pieni istuu sun naaman vieressä ja kun avaat silmäsi niin sieltä tulee semmoinen ihana aurinkoinen nauru pelkästään siitä ilosta että äiti heräsi.

Meinattiin juhlia isänpäivää sunnuntaina, vaikka täällä isänpäivä vietetään kesäkuussa. Tänä vuonna ei olla vielä isänpäivää juhlistettu niin kyllä me nyt oma isänpäivä vietetään vaikkei kukaan muu täällä viettäiskään. Seuraava isänpäivä voidaan sitten viettää kesällä. Täälläkin käännettiin kelloja viime viikonloppuna, viikkoa myöhemmin kuin Suomessa. Mää jo epäilin että käännetäänkö ollenkaan. Viime viikko mentiin siis seitsemän tunnin aikaerolla ja nyt ollaan taas Suomen aikaa kahdeksan tuntia jäljessä. Ja kylläpä on illat pimenny ikävästi sen myötä.

Mää oon nyt ihan kaveri meidän uuden auton kanssa. Tykkään. Tosi helppo ajaa ja kiihtyykin ihan siististi. Myös parkkeeraaminen on helppoa. Ainut mikä aiheuttaa harmistusta on se, kun mää jo niin totuin tuohon katumaasturiin mikä on meidän toinen auto, sinne on niin ihana nostaa lapset kyytiin kun ei tartte kyyristyä laittamaan turvavöitä kiinni. Nyt taas joutuu kyykkimään. Mutta vähän helpottaa se, kun ostettiin Fiinulle istuin, jossa ei ole omia turvavöitä, vaan auton vyöt laitetaan siitä vaan yli. Se on tosi kätevä kiinnittää, ei tartte tapella pikkuisten lukkojen kanssa, varsinkin talvivaatteiden kanssa on ikävä yrittää ahtaa lyhyitä turvavöitä kiinni.

Das Auto

Elikkäs, me nyt sitten ostettiin se uusi auto. Jäi Challengerit kakkoseksi Volkswagenin CC:lle vm 2013. Oikeasti alettiin vaan miettiä, että ei se välttämättä maailman fiksuin idea ole sellaista rellestelyautoa ostaa. Oltiin kyllä tosi vähällä se ostaa, mutta mua alko vähä hirvittää, varsinkin kun on talvi tulossa ja semmonen takavetoinen tosi tehokas auto ei välttämättä olis justiinsa se paras talviauto. Pikkusen painaa liikaa kaasua niin ojassa ollaan. Autotalliin se olis hyvin todennäköisesti jääny koko talveksi vaan roikkumaan. Tarkistin vielä mieheltä että eihän se nyt oo niin että hän sitten kiikkutuolissa istuessamme vanhoilla päivillämme muistelee katkerana kuin ei silloin vuonna nakki saanut sitä Challengeria ostaa vaikka olis ollut mahdollisuus. Ei kuulemma. Ja onhan tuo hieno mihin sitten päädyttiin. Mietittiin että on kiva omistaa kerran elämässään aivan ihkauusi oma auto. Kaikki aiemmat on ostettu käytettynä. Ja väriähän me emme vaihda, se on punainen niinkuin on ollut meidän kaikki aiemmatkin autot! Se on meidän väri. Se on huomioväri, mikä on tärkeää etenkin kun kyydissä on pieniä lapsia.

Ja poikihan tämä meidän autonhakureissu sellaisenkin jutun, että mää ajoin ekaa kertaa täällä autoa! Sain/jouduin ajamaan jo sinne autoliikkeeseen tietenkin että saa harjoitusta ennen kuin täytyy auto ajaa yksin kotiin. Ja mitkä ihmeen automaattivaihteet, ekaa kertaa eläissäni. Ja se jalka joka hakeutui kohti kytkimen paikkaa vain tajutakseen, että eihän siinä mitään kytkintä käytetä. Pikkusen sai jalkaa toppuutella lähestyessä risteystä ettei taas sitä haamukytkintä ala siellä etsiä. Tuntu kyllä tosi oudolle, mutta uskon, että tähän tottuu. Hyvinhän mää vedin. Ja varsinkin kun tuosa meidän maasturissa on peruutustutka, niin ei voi edes vahingossa peruuttaa mihinkään pahki. Harmi ettei sitä saanut uuteen autoon, mutta ollaanhan me pärjätty ennenkin ilman sellaisia hienouksia.

Fiinulla oli taas baletti tiistaina. Siellä saatiin kuulla, että toukokuussa on lapsilla esitys. Steppitanssi, jota varten teetetään jokaiselle asut. Oli oikein ohjeistus, että miten hiustenkin pitää olla esityksessä ja minkä väriset sukkahousut laitetaan. Onhan tässä lapsillakin vielä runsaasti aikaa opetella se tanssi. Fiinu on kyllä ollu tosi innoissaan asiasta, on nähnyt jo unia kuin hän tanssii siellä kauniisti. Hän keksi myös, että kun se esitys on toukokuussa, niin sen on oltava Fiinun syntymäpäiväesitys. Ainut mikä mua häiritsi siinä jutussa, oli kun ne opettajat otti lapsista mittoja niin siellä tunneilla on yksi potrampi tyttö, niin Miss Barbara ilmeili mittoja otettaessa ilkeästi kun mitattiin vatsan ympärystä. Aika asiatonta käytöstä, onneksi se tyttö ei itse ymmärtänyt mikä sitä opettajaa niin huvitti. Ja toinen oli, kun opettajat kiisteli siitä, että kestääkö lasten painoa ne korit, minkä päällä esityksen alussa istutaan, niin Miss Barbara taas sanoi tälle Brooklynille, että "istuppa tähän, niin katsotaan", ja sitten totesi, että "katso, kestää se. Muita ei varmaan tarvitse kokeilla". Harmi sinänsä kun ajattelin, että se Miss Barbara oli mukava nainen. Vielä loppukevennykseksi: määpä leipasin karjalanpiirakoita, ekaa kertaa eläissäni. Hienosti rypytin, ku katoin YouTubesta videon, miten lähtee.

Siellä se lepäilee

 

Halloween

Meillä meinas jäädä halloweenina elokuvat katsomatta, kun torstaina lakkasi netti yllättäen toimimasta. Perjantaina soitettiin nettiliittymäpaikkaan ja ne sanoi että maanantaina tulee korjaaja. Vähänhän se ärsytti mutta ajateltiin että eipä sille mitään mahda. Mies kävi sitten tuosta meidän Club Houselta kysymässä onko kukaan muu valittanut ettei netti toimi ja kertoi meidän tilanteen. Nainen sanoi, että kannattaa soittaa uudestaan ja vaatia että tulevat jo viikonloppuna korjaamaan. No, ainahan sitä kannattaa yrittää ja niin mies soitti uudelleen ja selitti, että täytyisi saada toimimaan, lupasivat tsekata olisko vapaata korjaajaa samalle päivälle. Soittivat sitten että reilun puolen tunnin päästä saa korjaajan. Mies oli sitten justiinsa silloin autoja koeajamassa kaverinsa kanssa ja mää raukka jouduin siirtämään säälittävillä voimillani meidän armottoman painavan sohvan, että sain modeemin sieltä takaa/alta pois jos se korjaaja haluaisi sitä katsoa. Huomasin että pihassa kierteli eksyneen näköinen heppu ja ajattelin että tuo on varmaan se meidän korjaaja ja lähdin pihalle sitä metsästämään kun ajattelin että se raukka ei ollu löytäny meijän ovea. Hetken päästä kuulin selkäni takaa rytinää ja sieltä se korjaaja rymisteli puskasta ja sanoi vaan katselevansa missä meidän kaapelit menee ja tulee kohta ovelle. Meni aikansa ja heppu rinkutti ovikelloa ja sanoi korjanneensa ongelman, meidän kaapeli oli irronnut ja hän oli laittanut sen takaisin ja liittänyt paremmin kiinni. Kiva tietää, että meidän kaapelin voi irrottaa ihan noin vain. Tosi fiksusti asennettu. Sanoi sitten että "Nyt voit tarkistaa toimiiko, voin tulla sisälle jos haluat, tai jäädä tähän." Juoksin sitten yläkertaan testaamaan ja tadaa, se toimi! Saatiin katsoa Netflixistä ohjelmaa myös viikonloppuna. Harmitti vaan kun näin kamalan vaivan sohvan siirtämisessä eikä sitä modeemia oikeasti tarttenu katsoa.

Halloweenikin meni hyvin. Lapset pukeutuivat asuihinsa heti aamupalan jälkeen eikä niitä riisuttu vasta kuin illalla ennen nukkumaanmenoa. Oltiin varauduttu moniin moninaisiin trick or treat -lapsiin, mutta vain kolme lasta kävi meidän ovella. Karkkia jäi reilu kilo, kyllähän me ne hoidellaan. Käytiin lasten kassa myös Club Housella ja lapset saivat ihanat pikkupussukat, joissa oli karkkia, tikkareita, leikkisormuksia, saippuakuplapullo ja pääkallopilli. Käytiin ajelemassa ympäri kaupunkia ja bongattiin monia erilaisia naamiaisasuja ja hauskoja koristeita. Illalla katseltiin vielä Casper aiheeseen liittyen ja syötiin suolakeksejä ja sipsejä vuohenjuuston ja sinihomejuuston kanssa.

Bella on kovasti opettelemassa vaipasta pois. Ja pieni höppänä haluaa aina käydä pöntöllä, potta ei kelpaa. Lopuksi pieni vielä haluaa pyyhkiäkin itse ja pukea vaipan takaisin jalkaan. Tuon vaipasta pois opettelun huomaa myös siitä, kun jos sattuu pissa tai kakka tulemaan vaippaan niin heti pitää lähteä vaihtamaan. Pieni myös sanoo jos pissattaa ja silloin mennään kiireellä pöntölle. Ei olla vielä uskallettu antaa olla ilman vaippaa, koska tuo kokolattiamatto on aika hankala siivousta ajatellen. Fiinu oli myös vuosi ja kahdeksan kuukautta kun alkoi jättää jo vaippaa pois ja kokonaan se jäi pois kahden vuoden ja kolmen kuukauden iässä, ja samalla myös yövaippa jäi pois. Myös päiväunet on Bellalla jäänyt aika lyhyeksi. Hän nukkuu vain noin 25 minuutin päiväunet. Tosin, kun yöunet kestää sen 12 tuntia, niin en oikeen tiedä tartteeko hirveästi tuon enempää nukkuakaan. Fiinullakin jäi tosi aikaisin päiväunet pois, hän oli vajaa kaksi ja puolivuotias kun ei suostunut enää nukkumaan muuta kuin päiväkodissa. Meidän lapset on aina ollut hyviä nukkumaan yönsä, Bella nukkui jo kahden kuukauden iässä heräämättä 13 tunnin yöunia. Ollaan oltu aika onnekkaita. Fiinukaan ei oo juuri koskaan heräillyt yöllä edes isompana. Ja jos joskus on herännyt niin tulee vaan hiljaa äitin ja isin väliin nukkumaan.

Pikku Minnihiiri



Tähkäpää


 



Tällainen hauska löydettiin ruokakaupasta

Syksyn tuloa

Täälläkin päin on alkanut syksy. Puut on alkaneet saada syksyn sävyjä ja ilma on kylmennyt. Ei enää hamosissa tarkene pihalla. Tuuli on välillä tosi kovaa ja ottaa luihin ja ytimiin. Käytiin lasten vaatekaappiakin läpi ja kaiveltiin syys- ja talvivaatteet esille. Ei vielä hirveästi tartte uusia ostella, muutaku Fiinulle uudet hanskat ja Bellalle ehkä syyskengät. Vähällä siis päästään. Mun kädetkin on saaneet taas normaalin ulkomuotonsa, kuivat ja lohkeilleet. Rasvaan iltaisin babyoililla ja tummelilla niin aamuisin on aina pehmeät kädet, muuten oikeen kirvelevän kuivat. Pitäis tilata netistä Avenen cold cream käsivoidetta, se on ainoa käsivoide joka pitää mun kädet kunnossa.

Leivottiin taas tänään tyttöjen kanssa. Mokkapalat oli vuorossa. En oo aikoihin niitä leiponut. Mulla oli hurjat suunnitelmat ensi viikoksi: meinasin leipoa ekaa kertaa eläissäni karjalanpiirakoita! Oon alkanut leipoa aika paljon, taitaa johtua siitä kun nyt on aikaa. Ja pienet tykkää kun saavat katsoa kun äiti leipoo, vaikka taitaa se taikinakulhon nuoleminen olla pääasia siinä hommassa. Pitää varmaan viikonloppuna käydä ostamassa vatkain. Vaikka hyvin tuli kuohkea pohja käsipelilläkin, ja mun suuret hauiksenikin saa hyvin treeniä kun vatkaa liian pienellä vispilällä.

Viimeksi kun oltiin baletissa, niin sinne oli tullut uusi oppilas. Kohta viisi täyttävä poika. Ryhmän ensimmäinen poika. Juttelin hänen äitinsä kanssa siinä kun istuttiin katsomassa lasten tuntia ja hän kertoi olleensa itsekin samaisessa tanssikoulussa oppilaana, oli aloittanut kaksivuotiaana ja lopettanut 22 vuotiaana. Oli ollut niin rakas harrastus että oli ajatellut aina että laittaa omankin lapsensa sinne tunneille. Totesi että "sain sitten pojan, onneksi hän ei pitänyt karatesta".

Ainakin yksi puu on sitä mieltä että syksy on tullut

 

Mikään ei voita kakkutaikinaa

 

 

 

 

 

Halloween asut

Saatiin ostettua tänä viikonloppuna ensi viikonlopuksi halloween asut KAIKILLE. Käytiin halloween expressissä, mistä löytyy kaikkea halloween-kamaa. Vähänkö oli järkyttävä kokemus. No ensinnäkin, mulla on hyvin outo fobia, vahanuket. AIVAN järkyttäviä. Viimeksi kun sellaisen kanssa jouduin samaan huoneeseen sain lähestulkoon paniikkikohtauksen. Tiedä sitten mistä tullut, fobiansa kullakin. Noh, tämä kyseinen liike oli täynnä noita kammottavia otuksia. Oli pellenaamaria ja zombia ja kaikenlaisia saatanan pelottavia, ne myös liikku! Mää meinasin kääntyä heti ulos liikkeestä kun kävelin sisään mutta ajattelin sitten rohkaistua pienten takia ja olin vaan yksinkertaisesti katselematta ympärilleni. Muistin aina välillä kieltää Fiinua menemästä liian lähelle pellekuminaamoja, koska jos mun pieni olis koskenu niihin, se olis tuntunu samalta ku ite olisin koskenut. Toivoin ehkä salaa mielessäni, että jompikumpi lapsista olis pelänny että oltaisi voitu lähteä sieltä pois, mutta turha luulo. Bellaki vaan osoitteli zombievauvaa ja sano "vaaauvaaa". Mua niin säälitti ku huomasin että yks noin kymmenvuotias poika oli vanhempiensa kanssa siellä liikkeessä ja sen äiti piti käsiä sen pojan silmillä kun ne meni siellä kun se poikaraukka pelkäs niin paljo. Että tämmöstä halloweenia täälläpäin vietetään. No, löyty sieltä mulle ja miehelle halloween-asut, joten ei ollu ihan turha reissu. Olis siellä ollut lapsillekin asuja, mutta päätettiin sitten, että käydään seuraavana päivänä Disney-kaupassa ostamassa heille jotain ihania asuja.

Käytiin sitten tänää siellä Disney-kaupassa kauppakeskuksessa. Tarkoituksena oli saada Fiinulle kauan hinkumansa prinsessa ruususen asu, mutta kappas vaan, on kuulemma joka vuosi suosituin asu, ja oli jo kaikki mennyt. Onneksi Fiinulle kelpasi myös toisen prinsessan asu, reipas tyttö kun on. Auroran kenkiä oli vielä jäljellä, niin se ehkä hieman lohdutti.  Bellallekin löytyi ihana asu, viikon päästä sitten oikeen kuvien kanssa laitan tänne. Jännää, meijän ihan eka kunnon halloween. Ostettiin aika paljon karkkiakin jos vaikka tulisi lapsia ovelle pelottelemaan. Ainahan se pitää varautua, niinku suomessa pääsiäisenä trulleja varten.

Fiinu välillä muistelee meidän vanhaa kotia ja sanoi nähneensä unta, että meidän suomen koti otti jalat alleen ja käveli Fiinu kyydissään tänne jenkkeihin ja sitten meillä oli kaksi kotia. Pieni myös vertailee uutta ja vanhaa kotia keskenään tyyliin "siellä suomen kodissa oli lähempänä leikkipuisto, mutta täällä on enemmän kavereita". Mä oon omalla kohdalla huomannut, että oon alkanu unohtelemaan joitakin suomenkielen sanoja. Sellaisia mitä ei kotona käytä, mutta sitten taas esim kaupassa tai jutellessa ihmisille käyttää englanniksi. Jotain sanaa oon miettiny puolisen tuntiakin eikä oo muistunut mieleen, mun puhuminen kuulostaa välillä varmaan Andy McCoylta kun siellä täällä englanninkielisiä sanoja suomenkielen seassa. Myös kalenteriin kirjoitan tapahtumat englanniksi, koska se on helpompaa. Harvoin enää edes käytän esim että 14.00, vaan se on 2.00 pm. Mutta silti edelleen kun päivämääriä pitää kirjoittaa, laitan ensin päivän ja sitten kuukauden, vaikka täällä kuukausi laitetaan ensin. Ulkomaankomennukseen liittyvässä koulutuksessa meille sanottiin, että sitten kun alkaa ajattelemaan englanniksi niin on tosissaan iskostanut sen uuden kielen. Sitä odotellessa.

Iso Bella

Kyllä nuo lapset kasvaa kovaa kyytiä. Mun pikku Bella oli ihan vasta pikkunen vauva ja nyt hän alkaa päivä päivältä näyttää enemmän isolta tytöltä.  Pikkuisella on alkanut oikeen kunnolla minä ite -vaihe. Täytyy saada itse tehdä kaikki, eikä apu kelpaa. Pukeminen on in tällä hetkellä, aamuisin valitaan vaatteet ja Bella omii ne syliinsä, etsii hyvän pukemispaikan ja alkaa epätoivoiselta näyttävän pukemisyrityksensä. Jos on housuista saanut lahkeet laitettua itse ja äiti tulee tarjoamaan apua housujen nostossa niin voi sitä huutoa minkä saattelemana ne housut revitään kokonaan pois jalasta ja aletaan taas koko homma alusta. Voi kiittää vaan onneaan ettei ole kiireessä tarttenut pukea. Muistan kun Fiinu oli saman ikäinen ja sama vaihe oli meneillään niin päiväkotiin ja töihin kun oli kiire niin siinä hirveän itkun säestämänä väkisin puettiin, ja vielä talvivaatteet päälle. On tuo pienten elämä rankkaa. Vaippakin täytyy itse saada pukea, useamman kerran ollaan katsottu puolikin tuntia kun pieni keskittyneenä yrittää saada vaippaa jalkaansa keittiön lattialla. Bella on alkanut myös ymmärtää vaatteitten päälle, ei mikä tahansa ryysy päälle kelpaakaan, mekot on aina parhaita sekä kaikki missä on kimalletta. Heti kunnon naisia ovat molemmat tytöt. Annan tyttöjen päättää mitä päällensä laittavat kunhan on säähän sopivat vaatteet. Fiinukin on jo siinä iässä, etten oikeen näe mitään järkeä ostaa sellaisia vaatteita mitä neiti ei päällensä laita. En määkään pukisi jotain hirveitä kledjuja jotka joku toinen olis mulle valinnu, yksilöitähän me ollaan.

Huomasin kauppakeskuksessa ollessamme, että Fiinu ei enää halua pitää kädestä kiinni kävellessämme siellä. Bellaa hän kyllä pitää kädestä, mutta ei äitiä eikä isiä. Myös Bellan rattaista voi pitää kiinni. On jo niin iso tyttö omasta mielestään. Minusta oli hauska kun yksi noin yhdeksänvuotias tyttö tuli juttelemaan meille kun käytiin postilaatikolla. Sanoi että Bella on tosi söpö ja kysyi onko hän vielä vauva ja mää sanoin että joo, 19 kuukauden ikäinen. Sitten tyttö alkoi selittää kuinka hänen äitinsä aina sanoo että "et saa kasvaa noin kovaa kyytiä, mää haluan että sää oot mun pieni pikkutyttö vielä kauan". Sitten tyttö sanoi että "vaan enhän minä voi olla kasvamatta, se on hyvä merkki että kasvaa. Sinäki varmaan haluaisit että lapset olis aina pieniä". Mua niin alko naurattaa, justiinsa kun mietin että kylläpä mun pienet on kasvanu kamalasti.

Tästä mun blogista alkaa muodostua kohta joku leipomisblogi, mutta kerronpa nyt kumminkin että tein eilen lasten kanssa päivälliseksi porkkanalättyjä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Hyviähän niistä tuli. Bella söi neljä, mää kaks ja Fiinu melkein yhden. Fiinu sano että "nämä on vähä pahan makusia" ja näytti peukkua alaspäin. Teen kyllä uudestaankin, kun Bellalle maistu niin hyvin. Käytin kotikokin ohjetta vähän muunneltuna, Bellalla kun on tuo maitoallergia niin maidon sijasta käytin kookoskermaa, valkopippuria ei ollut niin käytin paprikajauhetta ja korppujauhojen tilalta ohrajauhoja. Silti onnistui hyvin. Ja tänään leivottiin aamupäivällä haarukkaleipiä, lisäsin ohjeeseen vähän kanelia, koska ajattelin että se antaisi hyvän lisän siihen, kyllä maistui hyvälle. Löysin vaniljasokeriakin toisesta kaupasta, sieltä missä myydään kaikkea harvinaisempaa. Myös ohrajauhoja löytyi sekä Annas -merkkisiä piparkakkuja.

Keskittyneenä sukkaa jalkaan

Pikkuapulaiset

 

Autoilua

Ollaan mietitty tuota auton ostamista jo tovi. Meidän kakkosauton pitäisi olla sellainen, joka olisi helppo sitten myydä Suomessa kun sen aika koittaisi. Mies on nyt innostunut noista Challengereista, joissa on niin kamala polttoaineen kulutus, että ei niillä paljon Suomessa viitsisi ajella. Toisaalta, niillä olisi täällä kiva ajella, ja niitä on Suomessa niin vähän tarjolla, että menisi todennäköisesti helposti kaupaksi. Käytiin kuitenkin kokeeksi ajamassa BMW 535 i xDrive, että jos se olisikin fiksumpi ostos, mutta ei sitä miehen päätä niin vain käännetä. Mun olis ehkä ollut sitä helpompi ajaa, koska meidän entinen auto oli saman merkkinen ja saman kokoinen. Ja ei, en oo vieläkään uskaltanut ajaa täällä. Tai ei se nyt varmaan uskaltamisesta ole enää kiinni, ei vaan tule ikinä mieleen kun on tuo tottuneempikin kuljettaja paikalla. Muutenkin aina Suomessakin kun ollaan koko porukalla liikenteessä niin mies on ajanut. Näin sivuhuomiona täytyy mainita, että mulla on ollut kortti jo kahdeksan vuotta enkä ole kertaakaan kolaroinut enkä edes mihinkään kolhaissut autoa, että ei se ajotaidoistakaan voi olla kiinni.

Käytiin eilen kauppakeskuksessa. Se oli Brookfield Mall ja käytiin siellä ekaa kertaa täällä asumisen aikana. Siellä oli ollut ammuskelu viime vuonna, joku mustasukkaisuudesta johtunut. Noh, meillä oli tarkoituksena löytää Fiinulle ballerinamekko, koska se entinen on jo aika kittana kun on vuosi sitten ostettu. Kierreltiin aikamme liikkeitä ja ei ostettu yhtään mitään. Tuo mun mies on välillä aika huonoa shoppailuseuraa. Aina kysyy tartteeko jotain nyt oikeasti, no EI, mutta saahan sitä nyt vähän jotain tarpeetontakin ostaa. Päätettiin, että otetaan uusiksi seuraavana päivänä, koska se mekko nyt olis aika tärkeä Fiinulle. Lähdettiin siis seuraavana päivänä Southridge Mallille. Ballerinamekkoja on yllättävän vaikea löytää juuri silloin kun niitä etsii ja tarttisi. Disney-kaupasta löytyi yksi, mutta se oli nyt lähinnä semmonen prinssessaunelma ja hintaakin oli yli 40dollaria, joten päätettiin, että jos kuitenkin löytyisi jostain toisenlainen, hieman tanssitunnille sopivampi. Meinattiin jo luopua toivosta kun yhtäkkiä tajusin, että määhän oon nähny joskus H&M:llä ballerinamekkoja, sinne siis suuntasimme ja sieltähän niitä löytyi neljänkinlaista ja puolet halvemmalla kuin Disneyn versio. Nyt on Fiinulla ihana pinkki tutu, ja se päällä onkin tanssahdeltu loppuilta. Ja tarttuihan sieltä sitten mukaan neulemekkokin Fiinulle. Tytöille ostettiin Macy'siltä pitkähihaiset paidat, samanlaiset molemmille, sekä Fiinulle parit sukkahousut balettiin. Kyllä määkin sain jotain, eli ihanan uuden mekon kun nähtiin sattumalta näyteikkunassa kivan näköinen. Mää en oo se päällä tanssahdellut vielä, onhan tätä iltaa vielä jäljellä.

Tää on ihana, Tuo kangas on oikeasti kimalteleva hopeinen, mutta jotenki valottu ku oli niin bling-blingiä.

Ja mun ihana.

 

Hui hui

Saatiin eilen miehen työkaverilta Halloween-koristeita, joilla saadaan koristella asunto. Hän ei itse enää innostu Halloween-koristelusta, joten me saatiin käyttää niitä. Niitä olikin kaksi pahvilaatikollista. Kyllä kuulostaa aika hurjalta. Täällä koristellaan Halloweeniksi aivan eri lailla kuin suomessa. Täällä on monella ollut jo useamman viikon ajan monenlaista Halloween-koristetta asuntojensa parvekkeilla ja pihoilla. No nyt on meilläki! On niin monenlaista kurpitsaa että siitä kelepaa valkata. Bella valitsi jo oman lempparinsa, noita-akan, jonka syyläiselle nenälle on monta suukkoa jo suotu tänä iltana. Myös kurpitsat saivat osansa suukoista kun niitä eilen hoidettiin ja luurankoakin on kanniskeltu ympäri asuntoa. Meinaa vaan pienellä mennä maku kun ilkeä isosisko karjuu välillä että "VYYÄÄÄÄÄÄ" ja pelottelee Bellaa pääkalloilla ja sammuttelee valoja. Bellakin tietää että aina kun näkee hirviön niin pitää sanoa "VYÄÄÄÄ". Myös hämähäkin Bella on oppinut tunnistamaan, aina kun sellainen näkyy niin silloin kiljutaan. Tiiä sitte mistä oppinut.

Tänään sain leivottua pannukakkua. Käytin kotikokin ohjetta, jota muutama tuttu on kehunut, ja rasvaistahan se oli. Kyllä se maistui hyvin, hieman äkkimakeaa ehkä. Bella ei syönyt yhtään, Fiinu senkin edestä. Kaupasta oli ensin löydettävä vaniljasokeria ja leivinjauhetta. Vaniljasokeria ei löytynyt, mutta vaniljauutetta kylläkin. Täällä ehkä sitä sitten ruukataan käyttää vaniljanmakua tuomaan kun oli hyllyssä niin montaa erilaista. Ostin myös ruokasoodaa kun sitä siinä leivinjauheen vieressä niin sopivasti oli. Pisti vaan miettimään, kun purkin kyljessä mainostettiin että hyvää siivoukseen, myös leipomiseen, että kaippa se nyt on ihan oikeaa eikä mitään myrkkyä. Tiedän kyllä että sitä voidaan käyttää myös siivoukseen, mutta ei suomessa sitä tietoa kyllä mun mielestä purkin kyljessä lue. Suomessa se on varmaan sitten niin, että jos ei sitä ole perimätietona keneltäkään kuullut, niin ei saa koskaan tietääkään.

Bellan rakkaat

 

Tämä oli oikeastikki vähä karmiva, se löytää ehkä itsensä jostain laatikon pohjalta tässä lähipäivinä...

 

 

Fiinu lukemassa Bellalle satua